The Wish List for UFC Euro Signings in 2011

Dear Dana, Joe, Reed, Marshall and Santa Claus,

Here's my wish list of European fighters that I think deserve a chance to show their skills in the UFC in 2011. With the recent statement by the UFC UK executive that UFC will pump up the number of Euro events for 2011, I'm sure the UFC could use some of these guys.

LHWs:

Marcus ”Caveman” Vänttinen (19-2), Finland: 23 year old Finn has made massive improvements to his overall game and physique during the last two years and gone 10-0 in his last ten fights.

Jan Blachowicz (12-2), Poland:  Armed with a great ground game and solid muay thai Blachowicz is also riding a nine fight win streaks against respectable competition. He has competed at LHW, but I think dropping down to 185 would a better fit for him if he gets signed by the UFC.

Mamed Khalidov (20-4-2), Poland:  Obvious signing is obvious. Khalidov has also recently fought at LHW, but I think 185 would suit him better against top competition

.

MWs:

Vyacheslav “Slava” Vasilevski (11-1), Russia: 22 year old Russian has trained judo since age of nine and also competed in combat sambo and boxing before turning to MMA.Next Fedor? Only time will tell.

Papy “Makambo” Abedi (8-0), Sweden: Super aggressive judo black belt is known for his devastating ground and pound. Abedi has a great overall came together with an impressive physique. He has gone to decision only once in his career.

WWs:

Gunnar Nelson (8-0-1), Iceland: It’s time for the grappling wonder kid to step up and test his superb jiu-jitsu skills against the world class WW’s.

LWs:

Anton Kuivanen (14-4), Finland: Super explosive Finn is a real crowd pleasure with his aggressive style and lighting fast striking. Kuivanen, who recently joined ATT, is currently riding a seven fight win streak and is definitely ready for his shot at the big league.

Alexander “Tiger” Sarnavskiy (12-0), Russia:  “Tiger” is a whirlwind of violence just like his training partner and coach Alex Shlemenko. Armed with KO power and slick ground game he has finished ten of his twelve fights with sub or KO.

Hamid “Akira” Corassani (10-2), Sweden: The swede is a great wrestler with a competent ground game and heavy hands.  Akira is on a six fight win streak and ready for bigger challenges.

FWs:

Tom “Stoneface” Niinimäki (15-5), Finland: The 27 year old Finn is a veteran of the sport as he has been fighting for ten years already. Thanks to his extensive background in various combat spots, Niinimäki, who just won the FILA Combat Grappling European Championships, is a true allround fighter. Since dropping to FW, he has gone 5-0 and cleaned out the European FW division with the exception of former training partner and friend Hellboy Hansen.  When you combine Niinimäki’s versatile skill set with his impressive physique for the 145 weight class and Fedoresque calmness in the cage, you know this kid is for real.

P.S. And for the love of God, Christmas and all that is holy, please bring the UFC to Finland. We got one of the strongest and oldest MMA scenes in Europe with a huge following and high quality fighters. The Finns love the fight game!

UFC 124: GSP vs Koscheck

Pääkortti:

Georges St-Pierre (20-2) vs. Josh Koscheck (15-4): Kotipoika GSP joutuu tiukkaan paikkaan kotilyleisön edessä, kun inhokki Koscheck haastaa mestarin uransa ensimmäisessä titteliottelussa. Herrojen edellinen kohtaaminen on varmasti vielä monen MMA-fanin muistissa, vaikka ottelusta jo kulunut 3,5 vuotta. Kyllä se aika rientää. Ottelusta on siis kauan aikaa ja paljon ehtinyt tapahtua sekä ottelijoiden kehityksessä että heidän urillaan. GSP on jatkanut voitokasta menoaan ja voittanut kuusi ottelua Koscheck-matsin jälkeen. Koscheck on myöskin otellut menestykkäästi, mutta pari kertaa on tullut takkiinkin. Thiago Alvesia vastaan Koscheck vaikutti kovin aseettomalta kaksi vuotta sitten ja 2009 vuoden alussa Koscheck koki yllätyksellisen tyrmäystappion Paolo Thiagon käsissä. Vimeiset kolme matsia (Trigg, Johnson, Daley) Koscheck on hoitanut kuitenkin tyylipuhtaasti ja dominoivaan tyyliin, minkä vuoksi tässä tilanteessa nyt ollaankin. Ottelijoiden työkalupakit ovat parantuneet myös sitten viime kohtaamisen. GSP:n alasviennit ovat entistä monipuolisempia ja top kontrolli matossa vieläkin tiukempaa. Koscheckin pystyosaaminen on parantunut todella paljon ja varsinkin miehen oikean käden moukari on murhaava, kuten monella muullakin fyysisesti voimakkaalla painijalla.

Ottelunkulku: Jotenkin on semmoinen fiilis, että tällä kertaa GSP ei pysty niittaamaan pistevoittoa pelkkiin alasvienteihin ja top kontrolliin nojaten. Koscheck on varmasti valmis painipuolella ja GSP:n eniten käyttämiin alasvienteihin (mm. knee tap) on kontraukset mietittynä. Koscheck on räjähtävä atleetti ja raskaskätinen painija, joten hän on jo siltä pohjalta mielenkiintoinen haastaja GSP:n voittokululle.  Tapahtuman viihdearvon kannalta olisi erinomaista, jos Koscheck onnistuisi lyömään GSP:n unten maille ja huudattamaan Montrealin yleisöä vielä post-fight vittuilulla. Itse kuitenkin uskon, että GSP:n lyöntipeli on tarkempaa ja teknisempää kuin häkin reunoja kauhovalla Koscheckillä ja tämän edun turvin kanukki nakuttaa teräviä osumia parin erän ajan. Kolmannessa erässä Koscheck on jo valmista lihaa ja GSP viimeistelee homman hankkimalla dominoivan position matossa ja takomalla TKO voiton. GSP by TKO strikes R3.

Stefan Struve (20-4) vs. Sean McCorkle (10-0): Viidettä metriä miestä on häkissä tässä jättiläisten kohtaamisessa. McCorkle otti UFC-debyytissään naurettavan helpon lukotusvoiton entisestä K1-suuruudesta Mark Huntista, joka näytti heränneen hotellin buffetista vartti ennen matsia. Tällä kertaa on eri meininki. Pitkänhuiskea hollantilainen Struve vetää nykyään jo aika hyvin pystyssä ja lisäksi nuorukainen kehittyy messevää vauhtia. McCorkle on hyvinkin viihdyttävä kaveri, mutta taitotaso ei oikeasti riitä edes näitä b-luokan UFC hevareita vastaan. Struve by KO R1.

Jim Miller (18-2) vs. Charles Oliveira (14-0): UFC LW divarin aliarvostetuimpiin työmyyriin lukeutuva Jim Miller saa meikäläisen kannatuksen. New Jerseyn työläispoika ei turhia mussuta tai värjää tukkaa, mutta tappelee oikein miehekkäästi. Uran ainoat tappiot ovat tulleet vuonna 2006 Frankie Edgarille ja vuonna 2009 Gray Maynardille, joten huonoille pienempi Miller ei ole hävinnyt. Viimeiseen kahteen Miller on lyönyt kovat tekijät Mark Bocekissa ja Gleison Tibaussa. Oliveira otteli viimeksi toisessa UFC-ottelussaan ja nappasi komean lopetuksen Escuderosta. Hyvä suoritus Oliveiralta, mutta Escudero missasi jo punnituksessa painorajan ja näytti muutenkin todella vaisulta verrattuna herran aikaisempiin esityksiin. Miller vetää erittäin hyvin sekä pystyssä että matossa, kun taas Oliveiran pystyosaamisessa, erityisesti nyrkkeilyssä, on mielestäni vielä isoja aukkoja. Oliveira on laatu nousukas, mutta brassi on todennäköisesti liian pieni 155-sarjaan. Miller vie matsin vahvalla fysiikalla ja paremmalla boksauksella. Miller by UD

Joe Stevenson (31-11) vs. Mac Danzig (19-8-1): Joe Daddy se jaksaa heilua ja suorittaa epätasaisesti. Parhaimmillaan Stevenson on erinomainen painijyrä, jolla on lisäksi pystyssä hyvä liike ja matossa tiukka giljotiini. Näiden avujen avulla mies on onnistunut lyömään kovia jannuja kuten Nate Diaz, Kurt Pellegrino ja Gleison Tibau. Huonoille ottelijoille Stevenson ei ole hävinnyt, mutta välillä otteissa on ollut toivomisen varaa, kuten esimerkiksi matsissa Floriania vastaan. Kenflo tuhosi Stevensonin neljässä minuutissa. Stevenson tulee matsiin tappio Sotoripoulokselle alla, mutta tällä kertaa on semipaistia tarjolla. Mac Danzig on rasittava viisastelija, joka on suurista puheistaan huolimatta 1-4 UFC:ssa viimeiseen viiteen. Danzig on liian pieni 155-sarjaan, eikä miehelle ole paikkaa divarissa UFC/WEC yhdistymisen jälkeisellä ajalla. Stevenson lähettää Danzigin ulos organisaatiosta viimeistään toisessa erässä. Stevenson by arm triangle R2.

Thiago Alves (17-7) vs. John Howard (14-4): Pitkältä tauolta Fitch-otteluun tullut Alves näytti tuolloin vielä keskentekoiselta, mutta nyt on varmasti eri ääni kellossa. Alves on palkannut Mike Dolcen huolehtimaan painonvedosta ja ravintopuolesta, joten tällä kertaa mittari värähtää todennäköisesti oikeaan kohtaan. Thaikkutaustainen lihaskimppu Alves on parhaillaan muita pystyottelijoita vastaan, eikä hän ole kertaakaan vielä hävinnyt pystyssä UFC-urallaan. John Howard on kova strikeri myös, mutta voitot ovat tulleet huomattavasti helpompia jannuja vastaan. Howard otteli hyvin viimeksi Ellenbergeriä vastaan, mutta kyllä nyt tulee toinen tappio putkeen. Alves by KO R2.

Prelit:

Dustin Hazelett (12-6) vs. Mark Bocek (8-3): Vakavista polvivammoista kärsinyt Hazelett on näyttänyt surkealta viimeisimmissä matseissaan 170-sarjassa, joten lukotusässä yrittää herättää henkiin uransa sarjaa alempana. Eipä onnistu tuokaan ainakaan tässä matsissa, sillä Bocek on erinomainen mattomies, kaksikosta parempi painija ja pystyssäkin kanukin nyrkkeily on valovuosia Hazelettin käsien ojentelemista edellä. Bocek by TKO strikes R2.

Rafael Natal (12-3) vs. Jesse Bongfeldt (21-7): Ei kuuluisi PPV eventtiin.

Matt Riddle (5-1) vs. Sean Pierson (10-4): Ei kuuluisi PPV eventtiin.

Dan Miller (12-4) vs. Joe Doerksen (46-13): Molemmat ukot ovat erinomaisia vääntäjiä, joten matsissa voi tulla yllättävänkin kova ja tekninen grappling näytös. 

Ricardo Almeida (12-4) vs. T.J. Grant (16-4): Samat sanat tähän. Kaksi huippuluokan vääntömiestä kyseessä, joten toivotaan matto-ottelua sloppy kickboxingin sijaan.

John Makdessi (7-0) vs. Pat Audinwood (9-1-1): Audinwood joutui viimeksi Tavaresin yliajamaksi, mutta nyt kevyempää kaliiberia vastassa. Audinwood by TKO strikes R1. 

UFC Bound Finns Dominate at the Cage 14 All Stars

Cage promotion has been quickly making its way to the very top of European fight promotions and the 14^th event named “All Stars” cemented Cage’s status as a premier European promotion. Stacked card delivered an exciting night of fights to a packed house in Espoo, Finland. Beforehand this event was seen as a final test for the UFC bound Finns: Anton Kuivanen, Marcus Vänttinen and Tom Niinimäki. All three won after dominant performances and passed the test with flying colors.

In the main event of the evening hometown hero Anton Kuivanen scored a TKO win over the highly regarded English Tim Radcliffe. From the start it was obvious that Kuivanen, who trained five weeks at the American Top  Team in Miami for this fight, was the crisper striker on the feet. Radcliffe recognized this and managed to take Kuivanen down, but the Finn quickly escaped back to his feet. From the clinch Kuivanen landed unintentional knee to the groin of Radcliffe. After Radcliffe took his time to recover, the fight continued on the feet. Kuivanen exploded with a lighting fast combination that sent Radcliffe to the floor. Kuivanen followed stunned Radcliffe to the ground and landed some vicious ground and pound, but Radcliffe moved well on the bottom and seemed to weather the storm. However the heavy strikes landed by Kuivanen caused a huge mouse on Radcliffe’s eye, making the ref stop the fight. This was a big win for Anton Kuivanen who is now riding a six fight win streak and clearly ready for his shot at the big league.

Marcus Vänttinen defended victoriously his Cage LHW belt against the tough American Victor O’Donnell. Vänttinen, who had a considerable size and reach advantage over his opponent, controlled the fight with numerous takedowns and superior clinch work. In the first round O’Donnell went for a guillotine choke and armbar, but Vänttinen defended calmly and answered with crushing knees to the body. The second round was mostly spent on the ground, where the fighters kept sweeping each other and switching positions. Vänttinen was on top most of the time landing short elbows and body punches on the American, who defended well and stayed active the whole time. The third round was much like the second with Vänttinen holding top position on the ground. Near the end of the round O’Donnell swept Vänttinen, who answered right back with a triangle armbar combination. O’Donnell’s hand was completely extended, but somehow the American gutted out from the submission. After three rounds of exciting fighting judges awarded Marcus Vänttinen with a clear cut unanimous decision win. Vänttinen has now eights wins in a row against respectable competition, so getting signed by the UFC should be just a matter of time.

Third Finn that had a lot on line was Tom Niinimäki, who locked horns with the Lithunian submission ace Sergej Grecicho. Before this fight for the Cage Featherweight belt both guys were on the verge of getting signed by a major promotion. In the first round Niinimäki pushed the visibly smaller Grecicho to the cage wall and took him down. Grecicho put Niinimäki to a half nelson type neck crank and held it for a long time. Eventually Niinimäki got his head free and begun to pound Grecicho with heavy body shots and elbows. The second round was much like the first one with Niinimäki getting top control and landing solid shots on the ground. The final round started with Grecicho dropping for a guillotine, but experienced Niinimäki fought out of it. Two time Sambo world champ Grecicho, who is known for having brutal leg locks, then quickly snatched a tight reserve heelhook. Niinimäki however showed remarkable calmness and technical skills as he perfectly defended every leg lock variation that Grecicho tried to apply on him. After Niinimäki got his legs free, he jumped on Grecicho landing heavy punches on the Lithuanian, but the time ran out and the fight went to the judges, who gave the UD to Niinimäki. In the post fight interview Niinimäki said that the half nelson neck crank in the first round caused a stinger to his neck and his right to go numb. The fact that Niinimäki was able to dominate Grecicho for two more rounds with basically one hand made his performance last night even more impressive. With a win over Grecicho, Niinimäki moves to number two on the European FW ranking with just Joachim Hansen ahead of him. Like Kuivanen and Vänttinen, also Niinimäki has earned his shot at a major promotion. Niinimäki is still undefeated at featherweight and put together an impressive five fight win streak in 2010.

In the lightweight title fight Slovakian Ivan “Buki” Buchinger  took the belt from the Finn Jarkko Latomäki. Buchinger, who fought with long friction pants, got taken down by the wrestling powerhouse Latomäki, but quickly swept him and landed in side mount. As Latomäki was trying to escape, Buchinger quickly jumped on his back and immediately slapped on a rear naked choke, forcing Latomäki to tap out. This was a great win for the Slovakian grappler, who now has a overall record of 15 wins and just two losses.

The welterweight title fight was an awesome slugfest between the BJJ black belt Gustavo Picone and Imatra’s fearless Ville Räsänen. Picone had Räsänen in some hairy situations on the ground in the first round, but Räsänen defended well and was even able to sweep the high class BJJer. The second and third rounds were action packed with fighters wildly exchanging punched on the feet. Räsänen seemed to get the better of these exchanges as Picone begun to fade after the half way point. After a grueling fight judges scored the fight to Räsänen.

The results:
Janne Elonen- Kulmala vs David Häggström: Häggström by UD
JP Vainikainen vs Jake Anttila: Vainikainen by guillotine choke R1
Kai Puolakka vs Raimonas Sinica: Puolakka by TKO strikes R1
Ville Yrjölä vs Laimonas Stansicas: Yrjölä by UD
Tom Niinimäki vs Sergej Grecicho: Niinimäki by UD
Jarkko Latomäki vs Ivan Buchinger: Buchinger by RNC R1
Ville Räsänen vs Gustavo Picone: Räsänen by UD
Marcus Vänttinen vs. Victor O'Donnell: Vänttinen by UD
Anton Kuivanen vs. Tim Radcliffe: Kuivanen by TKO strikes R1 5.00


Photos by Kulmassa.fi

UFC 123 Ennakkokatsaus

Aika ja paikka: 20.11.2010 Detroit

Pääkortti:
Lyoto Machida (16-1) vs. Quinton “Rampage” Jackson (30-8): Karatemies Machida kohtaa yllättävässä match-upissa tappelu-uransa jatkumisen puolesta taistelevan Rampagen.

Virtsaa juova japanilais-brassi Machida tulee otteluun reilun puolen vuoden tauolta. Edellisessä ottelussa keskenkuntoiselta näyttänyt ex-mestari hävisi vyönsä Shogun Rualle, joka löi tämän kuutamolle kolmessa minuutissa. Keskenkuntoisuus saattoi johtua siitä, että Machida rikkoi kätensä herrojen edellisessä kohtaamisessa ja tunnetusti käsivammojen parantuminen vie kamppailu-urheilijoilla usein todella pitkään. Tällä kertaa paikat pitäisi olla tikissä ja takataskussa on ässänä itse Steven Seagalin opettamat kikat, joista on varmasti paljon hyötyä kahdeksankulmaisen teräshäkin sisällä.

Hollywoodin ja Octagonin väliä sahaava Rampage on taas vaihteeksi pistänyt pakan uusiksi harjoittelun suhteen ja keskittynyt enemmän vapaaotteluun kuin elokuvauraansa. Wolfslairissa harjoitteleminenkin on saanut jäädä. Tällä kertaa Rampagen porukka on myllyttänyt paikallisessa teollisuushallissa Lance Gibsonin (otteli UFC 24:ssa ja 29:ssa) valmennuksessa. Videoiden perusteella S&C valmentaja Mike Dolce on saanut piiskattua lihomiseen taipuvan Rampagen kireään kuntoon tätä matsia varten. Rampagelta on turha odottaa mitään uusia ulottuvuuksia, sillä hän on vetänyt käytännössä koko uransa samalla setillä: voimapainia ja perusboksausta.

Ottelunkulku: Ottelutyylien perusteella tämä on yllättävänkin mielenkiintoinen matsi. Machida tykkää vetää pistekarate-tyylillään ja uskon, että tämä sopii hyvin myös Rampagelle, joka yleensä menestynyt vastalyömisen ansiosta. Tietenkin erojakin löytyy, kuten se, että Machida tykkää potkia, kun taas Rampage on usein joutunut potkittavan rooliin. Painipuolella taidetaan mennä aikalailla tasoissa, enkä usko, että matossakaan kovin suurta eroa on. Rampagen taistelu-ura alkaa olemaan jo iltatähden asemassa, joten Machidalle on pakko voittoa veikata. Tämä menee hyvin todennäköisesti pisteille, mutta viihdyttävällä tavalla. Machida by UD

B.J. Penn (15-7) vs. Matt Hughes (45-7): UFC Classics sarjan ottelussa Prodigy Penn ja Countyboy Hughes ottavat vielä kerran mittaa toisistaan trilogian viimeisessä osassa.

Kaikki tietää, että BJ kuuluu LW-divariin, mutta koska hallitseva mestari Frankie Edgar pieksi hawaijilaisen kahdesti, varsinkin toisella kerralla täysin selityksettä, oli Penn pakko tehdä peliliikkeitä. Ja siksipä Penn saa nyt vastaansa Hughesin, joka ei mielestäni enää edes halua otella WW-sarjan vyöstä tai edes huippuhaastajia vastaan. Samaa voi sanoa Pennistä, sillä en millään jaksa uskoa, että Penn saavuttaisi enää toistuvaa menestystä nuoria WW-tähtiä, kuten Conditia, Ellenbergiä ja Kampmannia vastaan. Siinä mielessä tässä matsissa, joka tuntuu hieman toistolta jo, on kuitenkin järkeä.

Molemmat ottelijat ovat MMA-faneille niin tuttuja, että en tuhlaa kenenkään aikaa heidän esittelyyn. Mitä viime aikoina on muuttunut herrojen otteissa on se, että BJ ei ole näyttänyt pystyssä enää niin nopealta kuin vielä pari vuotta sitten, kun taas Hughes puolestaan on kahdessa viime ottelussa esittänyt kehittynyttä lyöntipeliään. Koko ero tulee olemaan taas aika suuri, sillä BJ pyörii 170 paunan nurkilla ja Hughes tulee häkkiin varmasti lähempänä 185-190 paunaa. Penn, joka ylsi muutamaan todella terävään suoritukseen Marinovichin veljesten fysiikkatreenistä, on taas pettymysten jälkeen palannut old skool harjoitteluun. Tämän vaikutusta ukkelin performanssiin lauantaina on vaikea arvioida, mutta epäilisin, että tuo muutos ei vie herran suorituskykyä parempaan suuntaan.

Ottelunkulku: Hughes ottelee aina pystyssä varsin varovasti ja tarkkailee ainakin alun. Kun BJ:kin on enemmän counterstriker kuin hyökkääjä, voi olla, että alkupuolisko mennään tylsissä merkeissä. GSP on piirtänyt selvän pelisuunnitelman Pennin voittamiseen, joten eiköhän Hugheskin siihen turvaudu jossain vaiheessa. Pusketaan siis BabyJay häkkiä vasten, clinchataan mehut pois ja sitten matossa lapasta kohti kaasuuntuneen kevytsarjalaisen naamavärkkiä. Hughes by TKO strikes R3.

Gerald Harris (17-2) vs. Maiquel Falcao (25-3): Chute Boxen Falcao on kerännyt komean rekordin pääosin keskinkertaisia vastustajia vastaan, mutta kyllä mies tapella osaa ja otteista päätellen ihan mielellään sitä tekeekin. Ottelutyyli on hyvin perinteinen Chute Boxen tuulimyllyraivari ja Falcao muistuttaakin vanhan liiton Wanderleita. Brassin kannalta on vain harmi, että UFC-debyytissä vastaan asettuu voimanpesä Harris, joka osaa sekä painia että lyödä kovaa. TUF:n kaudella 7 Amir Sadollahin polvipotku lähetti Harrisin vielä maitojunalla kotiin, mutta kehitystä on tapahtunut huomattavassa määrin noista ajoista. Kymmenen voiton putkessa ratsastava Harris on voittanut kaikki kolme UFC-otteluaan keskeytyksellä. Rytkettä ja ryminää on luvassa, mutta Harris jää pinon päällimmäiseksi ja jatkaa voittokulkuaan. Harris by TKO strikes R2.

Phil Davis (7-0); vs. Tim Boetsch (12-3): Superatleettinen huippupainija Davis saa kehittyäkseen Joe Silvalta kohtalaisen vaivattomia gimme-otteluita ja niihin tämäkin lukeutuu. Tim Boetschilla on kyllä paperilla muutama ase, joilla hän voisi Davisin lyödä. Painitaustainen Boetsch osaa vääntää ja voi olla, että saa pidettyä matsin jopa jaloillaan hetken aikaa. Davisin lyöntipeli on vielä alkeellista, joten sillä alueella olisi Boetschilla menestyssaumaa. Valitettavasti Boetschin kaasutankki on mallia limited edition, eikä mattopelissäkään ole hurraamista. Tämä tarkoittaa sitä, että Phil Davis runttaa rutiinivoiton dominoimalla matsia nuoruuden innolla ja huippuluokan painilla. Davis by arm triangle R2.

George Sotiropoulos (13-2) vs. Joe Lauzon (19-5): UFC:n kivikova LW-divari tarjoilee jatkuvasti mielenkiintoisia matseja ja niin tälläkin kertaa, kun viekkaasti divarin huipulle noussut aussi Sotiropoulus ottaa mittaa polvivammasta toipuneesta Lauzonista.

BJJ-taustainen Sotiropoulos tuli UFC:hen TUF:n kautta, kuten teki myös vastustaja Lauzon. Molemmat ovat kehittyneet huimasti noista ajoista. Sotiropoulus on lyönyt kahdessa viimeisessään kovia nimiä. Ensin kotikentällä Sydneyssä kaatui Joe Stevenson lähes täydellisen grappling-dominoinnin seurauksena. Tuon ottelun kulku oli monelle, myös allekirjoittaneelle, yllätys, kun Sotiropoulus pystyi viemään Stevensonia tonttiin toistuvasti ja kontrolloimaan tätä erittäin hyvin päältä. Viimeksi painija Pellegrinoa vastaan George näytti, että hän osaa myös boksata ja tuloksena tuollakin kertaa pistevoitto. Pieni työtapaturma aussille tosin meinasi käydä, sillä Pellegrino täräytti miehen vaihtoehtoiseen todellisuuteen jykevällä polvipotkulla ottelun viimeisillä sekunneilla. Älykkäältä kaverilta vaikuttava Sots kehittyy jatkuvasti jokaisella osa-alueella ja tulee taisteluihin yleensä tiukalla taistelusuunnitelmalla varustettuna.

On kulunut jo neljä vuotta siitä, kun Lauzon tuotiin uhrilampaan muodossa Octagoniin. Lauzonin tehtävä oli toimia paistina UFC:hen samana iltana paluun tehneelle, entiselle LW-mestarille, Jens Pulverille. Tuolloin 22-vuotias Lauzon kuitenkin järkytti MMA-maailma täräyttämällä Lil Evilin tajuttomaksi, kun matsia oli käyty vain 47 sekunttia. Aivan yhtä suuriin urotekoihin Lauzon ei ole tuon jälkeen pystynyt, vaikka hyviä otteita on toki esittänyt. Tappiot ovat tulleet tekijämiehille kuten Florianille ja Stoutille, joka pieksi liian aikaisin polvileikkauksen aiheuttamalta tauolta palanneen Lauzonin pystyssä. Stout-tappio jälkeen Lauzon ymmärsi onneksi pitää kahdeksan kuukautta tauko ottelemisesta keskittyen ottelukunnon löytämiseen. Alkuperäisen vastustajan peruttua Lauzon sai vastaansa Gabe the Cake Ruedigerin, joka lenteli Lauzonin käsittelyssä kuin litran mitta.

Ottelunkulku: Toivottavasti tämä menee tonttiin, sillä molemmat ovat erittäin hyviä mattomiehiä ja lisäksi ukkojen vääntötyylit ovat persoonalliset. Lauzon suosii jalkalukkoja ja dynaamista liikettä, kun taas Sotiropoulos luottaa ilmatiiviiseen kontrolliin päältä sekä myös alta rubber guardin muodossa. Sotiropoulos on voittanut aivan eri luokan jannuja viimeisissään kuin Lauzon omissa otteluissaan, mikä nostaa aussin tämän ottelun selväksi suosikiksi. Sotiropoulus by UD

Prelit SpikeTV:llä
Mark Munoz (8-2) vs. Aaron Simpson (7-1): Kovakätiset painijyrät koettavat keilata toisensa kumoon. Molemmat ovat ON/OFF tyyppisiä ottelijoita, joiden suoritustaso vaihtelee. Munoz oli viimeksikin hyvä, vaikka Okamille hävisikin. Simpson on kärsinyt terveyshuolista ja ollut sairaalahoidossakin, joten vaaka kallistuu Munozin suuntaan. Munoz by UD.

Brian Foster (16-5) vs. Matt Brown (13-9): Aggressiivinen pystyottelija Brown on ottelija meikäläisen mieleen. Jätkä ei paljoa puhu tai pukise, mutta häkissä on aina tekemisen meininki ja tylsää matsia on turha odottaa etelävaltioiden punaniskalta. Foster on aikalailla samasta puusta veistetty, mutta Militechin mies taitaa olla kaksikosta parempi painija. Foster by RNC R3.

Prelit:
Karo Parisyan (19-5) vs. Dennis Hallman (45-13-2): Paniikkihäiriöistä, kipulääkeriippuvuudesta ja vaikka mistä kärsinyt Karo saa vielä kerran tilaisuuden otella isossa showssa, vaikka DFW ehti jo luvata, ettei tätä koskaan enää tule tapahtumaan. Hallman on myös kärsinyt terveysvaikeuksista kuten keliakiasta. Kahdesti Hughes voittanut Hallman on erinomainen grappleri, mutta niin on judotaustainen Karokin. Hallman vaikuttaa oikeasti heränneen ”eloon”, mutta langanlaiha Karo näyttää valitettavasti edelleen ongelmatapaukselta. Hallman by TKO strikes R2.

Mike Lullo (8-2) vs. Edson Barboza (6-0): Thaikkutaituri Edson Barboza on mielenkiintoinen tulokas LW-divariin. Puhdas lista koostuu pääasiassa paistien voittamisesta, mutta viimeisimmässä ottelussa mies veti alapotkuilla kolmessa minuutissa pihalle Marcelo Giudicin (pitkän linjan vaparifanit muistavat herran BVF-tapahtumista, jossa pikkuinen Guidici otteli jopa raskaansarjalaisia vastaan kehässä), joka on korkeasta iästään huolimatta vielä tekijämiehiä. Lullo on mattomiehiä, mutta rekordin hyvät numerot antavat ehkä liian positiivisen kuvan ukkelin taidoista. Piirinmestaruus-tason menestys ei riitä rajua brassia vastaan. Barboza by KO R1

Paul Kelly (10-3) vs. T.J. O’Brien (16-3): Pitkänhuiskea O’Brien osaa yhden tempun tosi hyvin, nimittäin triangelin, mistä osoituksena 13 kolmiokuristus-voittoa. Jos Kelly on niin tyhmä, että vie ottelun mattoon ja jää kiinni kolmioon, niin sitten hän on kohtalonsa ansainnut. Eiköhän britti pidä tämän pystyssä ja paukuta O’Brienin kylmäksi vartalolyönneillä. Kelly by TKO strikes R2.

Nik Lentz (19-3-2) vs. Tyson Griffin (14-4): Näin ne entiset tittelikahinoijat tipahtavat preleihin, joita ei näytetä juuri missään. Erittäin kovia vastustajia vastaan UFC:ssä otellut Tyson Griffin on menestynyt urallaan hienosti, mutta viimeisessä kahdessa on tullut pahasti lunta tupaan. Ensin treenikaveri Dunham dominoi Tysonia teknisellä mattopelillä. Ja viimeksi kävi vielä heikommin, kun phoenix-linnun lailla tuhkasta noussut kivinyrkki Gomi formatoi jenkin kovalevyn murskaavalla koukulla. No nyt sitten syötetään pullaa oikein pieninä palasina, että yleisöystävällinen Griffin saadaan takaisin elävien kirjoihin ja samalla päästään eroon hermoja raastavan tylsästä Lentzistä. Lentz on erinomainen painija, mutta tällä kertaa se ei riitä, sillä Griffin on hieronut velipoikansa kanssa painihommia pidemmän kaavan mukaan. Griffin pitää matsin pystyssä ja naputtaa työvoiton Minnesotan painijasta. Griffin by UD

CAGE 14 - ALL STARS Preview Part II

For some reason the editing doesn't seem to work for the Cage 14 preview that I posted yesterday, so I had to make another entry for the second part of the main card preview.

Welterweight Title Fight: Ville Räsänen (8-3) vs Gustavo Picone (13-2): WW title fight might not have as renowned fighters in it as the other title fights, but it might end up to be a very exciting ground fight.

Finland’s Ville Räsänen doesn’t shy away from challenges and this time he gets one from Swiss Top Team’s grappler Gustavo “PC” Picone. Former Finnish MMA champion Ville Räsänen is mainly known for his slick ground skills. Imatra MMA’s pupil’s strong physique and solid wrestling skills are usually enough to get the fight to the ground.  All of Räsänen’s defeat’s have come to pretty tough guys, but in the last two years he’s gone 3-1 with the only loss coming to UFC vet David Bielkheden.

Gustavo Picone is a high quality BJJ black belt, who fights out of Liguria, Italy. 31 year old Swiss has been fighting since 2004 and managed to gather a very nice record of 13-2.  Picone has lost only twice on his career. In 2005 he dropped a decision loss to UFC vet Alexandre Barros. Picone’s last loss came in 2007 when he lost to renowned submission ace Satoru Kitaoka by points in Pancrase. Picone took some time off the sport in 2008 and made a comeback just couple months ago in September 2010. Picone won the fight by decision against Polish Jedrzej Kubski and got rid of the ring rust, so there’s strong possibility that we get to see an even sharper Picone in this fight against Räsänen.

In summary: Someone is going to get submitted in this fight. Räsänen has finished 7 of his 8 wins by submission while Picone has gone 8 submissions in 13 wins. Hopefully this fight turns out to be an exciting and versatile ground fight that will appeal to the educated MMA fans in the audience.

Lightweight Title Fight: Jarkko Latomäki (17-6) vs Ivan Buchinger (14-2, Slovakia): Finland’s Jarkko “Forging Hammer” Latomäki defends his Cage Lightweight Championship belt against the tough Slovakian Ivan “Buki” Buchinger in a fight that isn’t going to the scoring cards.

Jarkko Latomäki, who is built like a christmas turkey, is not called the Forging Hammer for nothing. He has climbed to the very top of the European LW division using his impressive athletic abilities and bone crushing grappling. He usually bulldozes his opponents to the ground with great wrestling and/or with brute force. Latomäki’s hardcore physique allows him to really push the pace of the fight with relentless takedowns and tiring clinch work. He’s gone 6-1 in his last seven fights during the last three years. The only loss came by injury stoppage as Latomäki injured his leg in a fight against Mairbek Taisumov.  Latomäki won this Cage title by dominating and quickly submitting Spain’s Oriol Gaset, who is not an easy fight by any means. Even though grappling is Latomäki’s bread and butter, he has been working on his striking by competing in boxing also.

Ivan Buchinger trains at the Ultra Fight Club, that has produced many high quality and exciting fighters like Attila Vegh, Miodrag Petkovic and the talented UFC fighter Goran Reljic. Like Latomäki, also Buchinger mainly relies on his grappling abilities in his fights. Buchinger has very good positional grappling that he uses to get the back of his opponent. Once the back mount is achieved, he maintains his position with great technique and goes for the RNC or some other submission. He’s striking isn’t on the same level as his grappling, but he’s dangerous on the feet too. Buchinger’s career opened up with 12 straight victories, mainly on the local shows, before he got beat twice in a row: first by the renowned Swede Hamid “Akira” Corassani and then by Russian Sergey Golyaev, who knocked out Buchinger in May of 2010. However Buchinger has quickly bounced back from those losses and won two of his last fights that both took place in last month.

In summary: I believe that there is no way that this fight will not end up on the ground. Both guys excel in the grappling department of MMA, so it would feel like a waste of talent if they'd decide to just slug it out on the feet. Latomäki probably has the advantage in wrestling, so it possible that he’ll get the top position in this fight.  Buchinger has a slick guard game and will surely come prepared to fight off his back.

Featherweight Title Fight: Tom Niinimäki (14-5) vs Sergej Grecicho (8-3): Finland’s Tom “Stoneface” Niinimäki defends his featherweight belt against the Lithuanian submission machine gun Sergej Grecicho.

FinnFighters Gym’s Tom Niinimäki has been fighting pro MMA almost ten years now, which is a long time considering that he is just 27 years old. Niinimäki was just 18 years old, when he started to fight in old school NHB tournaments like the legendary Finn Fight, where guys like Hellboy Hansen fought. Back in 2005-2006 he fought tough guys and dropped three consecutive losses that made him take a break from the sport. Niinimäki didn’t fight MMA for 2,5 years, but kept himself busy by competing in boxing, BJJ and submission grappling. Now he is back with a vengeance. Former lightweight and welterweight fighter has dropped down to featherweight, where he in most cases enjoys a hefty strength advantage over his opponents. Niinimäki is a complete fighter: national kickboxing champion and a successful submission grappler.  Niinimäki took the Cage belt by controlling Dutch Ben Boekee (9-0 then) on the ground and submitting him with a kimura in the first round. In his last fight Niinimäki continued his impressive win streak at featherweight by dominating yet another undefeated fighter in UK’s Dave Hill (9-0 then) to a landslide decision victory.

Lithuanian Grecicho is a two time Combat Sambo World Champion. He possess super slick grappling skills on the ground and also has the tools to take the fight to ground, where he can do his magic. Grecicho has a strong clinch game and effective trip takedowns from it. In the submission department he favors armbars and triangles and his leg locks are as painful as you would expect from a sambo champ. Grecicho won six fights in a row before losing his last fight by decision to UK’s Jason Young. To Grecicho’s defense I must point out that it was a catchweight bout and Grecicho was much smaller than his opponent.

In summary: Grecicho’s striking is his weakest point, which is why he usually does whatever it takes to get the fight to the ground. He likes to play from the bottom, so he doesn’t mind much about the position he ends up in. In some of his previous fights he has also shown that conditioning isn’t one of his strengths. Grecicho has already submitted three tough Finns, all by triangle, so I’m sure Niinimäki knows not to play with fire. Niinimäki has a strong background in striking arts, so I think he will most definitely try to keep this one on the feet, at least in the begin of the fight when both guys are dry and Grecicho is most dangerous. I also believe there will be a significant size difference between the two. While Grecicho isn’t that big for the 145 pound weight class, Niinimäki was nicknamed “185 pounds” by his team mates, so I feel like I don’t need to explain this matter any further. This should be a super exciting fight and an interesting clash of styles.

CAGE 14 - ALL STARS Preview

Time and place: 20.11.2010 at the Barona Arena, Espoo, Finland

Cage promotion has been quickly making its way to the very top of European fight promotions and the Cage 14 All Stars event will raise their stock even more. The fight card is absolutely stacked with high quality title fights in various weight classes. The crown of the evening is the lightweight super fight between two top euro LW’s in Anton Kuivanen and Tim Radcliffe.

Main card:

Lightweight Superfight: Anton Kuivanen (12-4) vs. Tim Radcliffe (9-3)

The main event of the evening is a superfight between the hometown hero Anton “Wolverine” Kuivanen and UK’s Tim Radcliffe. This fight was suppose to happen already at the Cage – Spring Break last may, but Radcliffe injured his foot and the fight was cancelled. Hopefully both guys make it to the cage this time, because this fight has loads of potential in it.

Helsinki’s own Anton Kuivanen became a bit of a celebrity last year in his homeland due to a reality show called “Sali” (the Gym), that followed the lives of Finnish MMA fighters. Kuivanen’s popularity also explains why this superfight is the main event over the numerous high profiled title fights on the same card. Kuivanen has a pretty good record of 12-4, but it’s getting even better. He’s 9-1 in his last ten with the only loss coming in the hands of Bendy Casimir. Since that loss the rapidly improving Kuivanen has won all his fights in a dominating fashion and is currently riding a five fight win streak. Kuivanen’s highly versatile and explosive striking is still his main weapon of choice, but during the last couple of years he has managed to take his wrestling and ground game to another level also. He has had few nagging injuries in the past that have affected his training and of course his performances in the cage, but he’s been healthy now. Kuivanen has been lately honing his skills at the American Top Team gym in Florida, so it quite possible that we get to see completely new tricks from this young gun.

UK’s Tim Radcliffe has been fighting 2007 and has quickly climbed on the top of the British LW division with wins over guys like Jason Young, Abdul Mohamed and Jason Ball. The pupil of Ricardo Da Silva has a strong base in BJJ, where he holds a brown belt, and in Chinese Boxing aka Sanshou. Radcliffe is a pretty physical fighter, who has effective trip takedowns from the clinch. His striking has improved every time he has fought and especially in his last fight against Jason Ball, he showed solid skills on the feet. In 2010 Radcliffe suffered from injuries and was able to fight just once. After the Ball fight in June, Radcliffe got married and took some time off. Now he is really looking to make a comeback and will definitely come prepared for this fight.

In summary: Both of these top European lightweights are big and strong fighters, who cut a considerable amount of weight to make the weight limit. While both guys have completely skill sets from MMA, there are differences between the two also. Kuivanen prefers to stand and bang, while Radcliffe, whose base is BJJ, usually tries to take the fight to the ground. While Radcliffe excels on the ground, I believe he will face a tough task in getting Kuivanen to the canvas. And even if he scores a takedown, it will be very difficult to hold the explosive Finn down. On feet Kuivanen has the advantage due to his crisper and more versatile striking game. This fight is an interesting clash of styles and there’s also a lot of stake here for the fighters, because the winner of this fight rises on the very top of Euro LW division.

Lightheavyweight Title Fight: Marcus Vänttinen  (16-2) vs. Victor O'Donnell (7-1)

Finland’s hot prospect Marcus “Caveman” Vänttinen gets a serious challenge from the former The Ultimate Fighter competitor Victor O’Donnell of the United States.

At just 23 years of age Marcus Vänttinen has cemented his status as one of the most promising LHW fighters in European continent. During the last two of years Vänttinen has managed to put together a seven fight win streak against respectable competition with just two fights going to the judges. In his last fight the tall and technical Vänttinen crushed UFC-vet Ivan Serati with ease. The young finn was able to control the positioning on the ground and threw heavy shots from the top, that made Serati tap from strikes at the end of the first round. Despite his young age, Vänttinen is a patient fighter with a high fight IQ and likes to pick his shots and methodically break down his opponents. He uses his long reach very effectively by applying constant pressure with straight punches and low kicks. On the ground he likes to grind his opponents with short punches and elbows while looking for submissions and maintaining good positional control.

Victor O’Donnell is probably best known for his appearance in the Ultimate Fighter season 11. O’Donnell’s TUF gig was a short one as he lost his get-into-the-house fight to Chris Camozzi by judges decision. The fight with Camozzi was a great back-and-forth battle that was a draw after two rounds and went to the sudden death round. O’Donnell earned his TUF spot by submitting a respected vet in Forrest Petz and finishing highly regarded Rafael Natal with strikes. After the TUF experience, O’Donnell has fought twice and won both bouts by stoppage. O’Donnell has heavy hands and likes to slug it out on the feet and like almost all American fighters he has solid wrestling to turn to if things don’t work out on the feet. There is couple of O’Donnell’s pro fights missing from his pro record at Sherdog. The record should be 9-1 (6-0 ammy).

In Summary: Vänttinen, who walks around at 220 pounds (98 kg) and 6’3” ( 193cm), will hold a significant size and reach advantage over O’Donnell, who is just 5’10” (178 cm) and usually fights at middleweight. These facts will probably show in the game plans set for this fight. Vänttinen will try to control the distance and use his long reach, while O’Donnell has to try to close the distance and get inside of Vänttinen’s long limbs. O’Donnell usually presses forward with full steam and will look to bring the fight to Vänttinen right from the start. This should be an exciting fight and I’m not surprised if it gets the fight of the night honors.

To be continued....

UFC 122 Ennakkokatsaus

UFC 122 tarjoaa jopa eurooppalaiseksi UFC-tapahtumaksi hieman väljähtyneen makuisen kortin, joten tämänkertainen ennakkokatsaus vedetään samalla tyylille. Alla näkyvä tapahtuman Halloween special poster on muuten törkeän siisti.

Nate Marquardt  vs. Yushin Okami: Dynamiittia! Puolijauhoisen ottelukortin tähtenä kimaltaa tämä match-uppi kahden kivikovan middleweightin välillä.
Yllättävän selkäsaunan Sonnenilta saanut Marquardt yrittää jälleen kavuta lähemmäs tittelimatsia. Sonnen-tappion jälkeen Marquardt palasi viimeksi voittojen tielle lyömällä jalkalukkospesialisti Palhareksen kuutamolle. Se, että Sonnen pystyi dominoimaan Marquardtia vahvalla painilla ja GnP:llä oli mielestäni enemmän epäonnistuneen ottelutaktiikan ja ylimielisyyden syytä kuin Naten kykyjen. Kokenut ja monipuolinen Marquardt on viime aikoina loistanut erityisesti parantuneen lyöntipelinsä ansiosta. Pystyssä mies heittää todella monipuolista settiä hyvällä räjähtävyydellä. Fysiikkapuoli on kunnossa ja niin on syytäkin olla Japanin härkää, Yushin Okamia, vastaan.
Kuten Marquardt, myös Okami joutui yllättäen Portlandin gansterin, Chael Sonnenin, heittopussiksi. Moni luuli etukäteen, että fyysisesti vahva Okami pystyisi neutralisoimaan Sonnenin painitaidot, mutta eihän siinä ihan niin käynyt. Sonnen vei Okamia kuin märkää lapasta. Tappiosta viisastunut Okami ymmärsi kohdanneensa jotain elämää suurempaa ja muutti harjoittelemaan Sonnenin tiimin, Team Questin, salille. Lindlandin ja kumppanien alaisuudessa tuli tulostakin heti, meidän suomalaisten kannalta tosin hieman väärässä saumassa, kun Okami jyräsi suomi-brassi Linhareksen vaivattomaan tyyliin uudenkarhealla lyöntipelillään. Viimeksi Okami pääsikin sitten käyttämään parantunutta pystypainiaan, kun vastaan asettui Mark Munoz, joka tunnetaan loistavana painijana. Okami selvisi hyvin testistä blokaten alasvientiyritykset ja dominoiden pystyottelua varmaan, mutta hieman passiiviseen tyyliin.
Ottelunkulku: Okamin ongelma on ollut aikaisemmin hidas käynnistyminen ja passiivisuus. Kykyjä ottelujen lopettamiseen on, mutta se viimeinen tappajanvaisto on loistanut poissaolollaan. Aggressiivinen ja hyvin liikkuva Marquardt ei anna Okamille mahdollisuutta kruisailuun ja pistenakutteluun. Se tekeekin tästä ottelusta herkullisen sekä teknisestä että taktisesta näkökulmasta. Okami luultavasti pyrkii hyödyntämään kehittynyttä clinchiään, puskemaan Marquardtin häkkiä vasten alasvientejä hakien. Itse en jaksa uskoa, että Marquardt tonttiin kovin useasti joutuu, ja jos joutuukin niin sieltä pompataan ylös vikkelästi. Pystyssä Marquardtin arsenaali on huomattavasti monipuolisempi kuin Okamilla, joka usein tyytyy lähinnä jabin heittelyyn. Tämä menee tuomareille, mutta matsista tulee viihdyttävä. Marquardt by UD

Alessio Sakara vs. Jorge Rivera: Rooman legioonaa edustava Sakara kohtaa eläkeikää lähestyvän El Conquistador Riveran ottelussa, jonka voittaja nousee yllättävänkin korkealla 185-sarjan hierarkiassa. Molemmat ukot ovat kuin hiljaa hiipien nousseet sarjan terävimmän kärjen välittömään läheisyyteen. Kumpikin ratsastaa kolmen voiton putkessa. Sakaralla on tuplaweet alla matseista Vedepo, Leites ja Irvin. Rivera on puolestaan lyönyt viimeiseen kolmeen Osterneckin, Kimmonsin ja viimeisimpänä Nate Quarry. Näistä mieleenpainuvin matsi oli Quarrya vastaan. Rivera rusikoi Quarryn naamataulun niin pahaan kuntoon, että puolet kuulasta piti rakentaa uudestaan metallilevyjä ja ruuveja apuna käyttäen. Tällä kertaa samanlaista vahinkoa tuskin pääsee tapahtumaan Sakaran pataan, sillä italialaisen pään liike ja jalkatyöskentely ovat esimerkillisellä tasolla, kuten entisellä amatöörinyrkkeilijällä kuuluukin olla.
Ottelunkulku: 38-vuotias perheenisä Jorge Rivera on symppis papparainen ja sisukas taistelija, mutta Sakara on näyttänyt todella terävältä viime matseissaan. Terävästi nekkaava Sakara on lisäksi tyylillisesti paha vastus sisulla rymyävälle Riveralle. Sakara täräyttelee teräviä iskuja perille, eikä hitaammalla Riveralla ole aseita nopeisiin kontrauksiin. Sakara by TKO strikes R2.

Andre Winner vs. Dennis Siver: 155-divarin eurooppalaiset premiere-lyöntikoneet iskevät roskat silmistä. Winner joutui viimeksi Nik Lentzin väkisinmakaamaksi, mutta tällä kertaa sitä vaaraa ei ole. Winnerin boksaus on teknisesti oikein hyvällä tasolla ja kädet liikkuvat kuin rasvatut salamat. Saksalais-venäläinen Siver on jo pitkänlinjan UFC-veteraani, sillä tämä ottelu on herralle uran kymmenes Octagon-taisto. UFC:n leivissä on tullut 5 voittoa ja 4 tappiota kunnioitettavaa vastusta vastaan, joten kyvykkäästä ottelijasta on ilman muuta kyse. Siverin parhaita puolia ovat ehdottomasti hieman arvaamaton lyöntipeli ja tasavarma osaaminen kaikilla osapuolilla.
Ottelunkulku: Ross Pearson pieksi Siverin teknisesti laadukkaalla perusboksauksella, joten Winnerillä on varmasti selkeä pelisuunnitelma mielessä. Siver on kaikin puolin hyvä ottelija, mutta Winnerin nopeammat kädet ratkaisevat pistevoiton nuorelle britille. Winner by UD

Amir Sadollah vs. Peter Sobotta: 0-0 ammattilaisrekordilla TUF:n voittanut Sadollah sen sijaan on aika kova pala, vaikka sarkastinen hipster tuskin kaikista katu-uskottavin taistelija onkaan. Viimeksi Sadollah joutui Stun Gun Kimin vääntöklinikan mallinukeksi, mutta muuten nuorukainen on tehnyt hyvää jälkeä, pieksäen Dollawayn (MW), Blackburnin ja Baronin. Saksalainen Sobotta potkii hyvin, mutta siihenpä se tahtoo sitten tällä tasolla jäädäkin. Kaikki tietää, että kotipoika Sobotta on kortilla vain sen takia, että Saksasta ei tähän sopivampaakaan jannua löydy. Sadollah by TKO R1.

Krzysztof Soszynski vs. Goran Reljic: LHW-matsi, joka ei säväytä oikein missään muodossa. Entinen hypetys-kohde Reljic on paljastunut varsin kesyksi tapaukseksi. Ehkä paha selkävamma söi kroatialaisesta parhaan terän. Tai ehkä liian kova painonveto söi mehut, ja siksi Reljic yrittää nyt painoluokkaa ylempänä. Liharekka Soszynski vetää ihan viihdyttävällä tyylillä, mutta eipä ukkeli taida divisioonan kärkeä lähiaikoina kolkutella. Toivotaan voittoa nuoremmalle Reljcille. Reljic by UD

Prelit:
Vladimir Matyushenko  vs. Alexandre “Cacareco” Ferreira: Lihapulla Cacareco tekee vihdoin UFC-deb yyttinsä promotion LHW-divarissa. Lyhyehkölle brassille sarjaa alempi painoluokka olisi varmasti sopivampi, mutta kyllä tässäkin pitäisi jonkin sortin menestystä tulla. Periaatteessa Cacareco on ottelija samantyyppinen kuin Rousimar Palhares, paitsi itse pidän Ferreiraa henkisesti kovempana kilpailijana. Ikämiesryhmään kuuluva Matyushenko alkaa olemaan jo uransa illassa ja luulenpa, että tässä Joe Silvalla on mielessä jo ukon exitti ja tulokkaan profiilin nosto. BJJ jannuksi Cacareco painii erittäin hyvin ja lisäksi jalkojen solmiminen onnistuu lähes mistä tahansa positiosta. Matukka oli viimeksi matossa tutkalla Bones Jonesia vastaan, eikä se lupaa hyvää tätä matsia ajatellen. Cacareco by kneebar R1.

Pascal Krauss vs. Mark Scanlon : Olympiapainija Michael Kraussin poika Pascalia on MMA-mediassa hehkutettu pitkään WW-sarjan eurooppalaiseksi toivoksi. Itse en ole nuorukaista ihan vielä valmis ylistämään, vaikka toki lupaavasta junnusta on kyse. Kraussilla on taustaa niin amatöörinyrkkeilystä kuin painistakin, joten perustus on vahvaa tekoa. Vastaan asettuu myös puhdas rekordinen Team Kaobonin ”Scanno” Scanlon, joka on dominoinut vastustajiaan voimapainilla ja näppärillä lukoillaan. Scanlon on fysiikaltaan Hulkmainen pallero, joka asettaa varmasti vakavan haasteen nuorelle saksalaiselle. Jotenkin tässä haisee, että britti pilaa saksalaisyleisön fiiliksen rusikoimalla Kraussin unten maille. Scanlon by TKO strikes R2.


Duane Ludwig vs. Nick Osipczak   Bang Ludwigilla on hyvät suhteet Zuffan jannuihin ja  lisäksi herra on suostunut ottamaan lyhyellä varoitusajalla matseja useamminkin kerran. Tästä korvauksena hän saa taas tilaisuuden otella octagonissa. Bangin jalkahan meni oksettavalla tavalla poikki viime matsissa nilkan kohdalta ja tuntuukin käsittämättömältä, että herra on jo nyt takaisin häkissä. Muutenkin tämä näyttää todella huonolta Ludwigin kannalta, sillä Osipczak painii hyvin (vei mm. Storyn tonttiin) ja on matossa valovuosia edellä jenkkiä, joka ei ole suostunut kehittämään mattopeliään ikinä. Osipczak by TKO strikes (full mount) R1.

Kyle Noke vs. Rob Kimmons: yksipuolisella ja liian pienellä mattopeluri Kimmonsilla ei ole oikeasti mitään asiaa UFC:n nykyisin varsin kovaan 185-divariin. Aussi Noke näyttää tien ulos. Noke by KO R1.

Karlos Vemola vs. Seth Petruzelli: 220-paunainen Vemola teki UFC-debyyttinsä kaiken järjen vastaisessa HW-sarjassa ja vielä kovaa painijaa Jon Madsenia vastaan. No nyt on virheestä viisastuttu ja pudotettu muutama kilo LHW-divariin. Vemola vetää ihan hyvin voimapainilla ja äijän GnP on heavya matskua. Pystyosaaminen on aikalailla onnetonta huitomista ja sehän sopii terävälyöntiselle ”Kimbon tappaja” Petruzellille. Petruzelli by TKO strikes R1.

Kris McCray vs. Carlos Eduardo Rocha: Saksassa palvellut entinen sotilas ja TUF-kilpailija McCray pääsee kortille osittain saksankielen taitonsa ansiosta, mutta kyllä nuorukaisessa jonkun verran potentiaaliakin on. Kaikki osa-alueet on hanskassa.  Puhtaalla rekordilla UFC-debyyttinsa tekevä Saksassa asuva brassi Rocha on kovan luokan mattomies. Uralta löytyy kahdeksan matsia, joista seitsemän on päättynyt lukotusvoittoon ja yksi TKO:hon. Darcio Liran oppilas on aggressiivinen mattopeluri, joka hakee lopetuksia enemmän kuin positionaalista hallintaa. Valitettavan usein näiden ottelija-opettajien fysiikka ei ole riittävällä tasolla, varsinkaan kivikovia jenkkejä vastaan. Epäilenkin, että Rocha kaasuttaa eka erän jälkeen alasvientien hakemiseen ja McCray kruisailee helppoon TKO-voittoon yli kaasuuntuneen brassin. McCray TKO strikes R2.

UFC 120 Ennakkokatsaus

Paikka ja aika: O2 Arena, Lontoo. 16.10.2010.

Pääkortti:
Michael Bisping (19-3) vs. Yoshihiro Akiyama (13-2): Illan pääottelu ei hurmaa ottelijoiden nimekkyydellä, mutta viihdyttävää ja monipuolista vapaaottelua se todennäköisesti tulee tarjoamaan.

Dan Milleristä viimeksi suvereeniin tyyliin pistevoiton nekkaillut Bispingin Mikko palaa taas omalle paikalleen Britti-UFC:n vetonaulaksi. Hieman vaihtelevasta menestyksestään ja amerikkalaisten fanien inhosta huolimatta tai juuri sen takia, Bisping on UFC:lle edelleen kullanarvoinen resurssi. Tämä näkyy myös matchmakingissa. Välillä Joe Silva kokeilee Bispingin siipien kantavuutta kovempia herroja vastaan (Evans, Hendo, Wandy), mutta tappioiden jälkeen heitetään sitten siimaa Charles McChartyjen tapaisten ottelijoiden muodossa. Viimeiseen viiteen Bisping on 3-2 kunnioitettavaa vastusta vastaan ja miehen morkkaaminen on täysin aiheetonta. Laadukkaat voitot (Leben, Kang ja Miller) ovat tasapainossa tappioiden kanssa (Hendo ja Wandy). Ja Wanderleille koettu tappio tuli varsin tasaisen vääntämisen jälkeen, olkoonkin että Bisping oli täysin kuutamolla kongin kumahdettua ottelun päättymisen merkiksi. Bisping on tasapaksu moderni vapaaottelija, jonka parhaita puolia ovat hyvä liikkuminen pystyssä, kova kunto ja turhan vähälle käytölle jäänyt todella räväkkä GnP.

Jos Bisping on person non grata Jenkkilässä, niin Akiyama taitaa olla sitä Japanissa. Korealaissyntyinen Akiyama oli ainakin ennen japsi MMA-fanien inhokki. Syntyperän lisäksi negatiivisuutta lisäsivät syytökset kimonin rasvaamisesta Japanin kansallislaji judossa sekä nyrkkiraudan käytöstä saarimaan super-idoli Sakurabaa vastaan. Oli jutut totta tai ei, on helppo ymmärtää miksi japanilaiset eivät hirveästi Akiyamalle lämpeä. Akiyamalla on nyt kaksi matsia UFC-urallaan, eikä herra ole hirveästi puhutellut kummassakaan. Debyytissä herra voitti todella tasaisen matsin jälkeen pisteillä hieman laiskasti esiintyneen Alan Belcherin. Viimeksi tuli sitten turpiin sekä kirjaimellisesti että vertauskuvallisesti, kun uskomattoman päähänlyöntikisan jälkeen korealainen jäi Lebenin triangeliin kiinni vain 20 sekunttia ennen täyttä aikaa. Kuten vastustajansa Bisping, myös Akiyama on taidoiltaan monipuolinen pakkaus. Entisen huippujudokan pystyvääntö on tietenkin yksi vahvuuksista, mutta myös lyönneistä löytyy kippiä, ainakin ottelun alussa.

Bisping sanoo ennakkokommenteissaan olevansa isompi, vahvempi ja nopeampi. Vaikea olla eri mieltä, mutta ei tämä vie Akiyaman voittomahdollisuuksia. Akiyamalla on kovat kädet ja kun ottaa huomioon, että neljästä viime ottelusta, Bisping on tiputettu kolmessa. Siispä jos Akiyama tämän vie, tapahtuu se ottelun alkupuolella tyrmäyksen muodossa. Mikäli matsi menee pitemmälle, ei judopappa pysy enää kovakuntoisen Bispingin kyydissä, joka puskee lontoolaisyleisön piiskaamana eteenpäin kuin riivattu. Bispingin GnP on painavaa kamaa, eikä Akiyaman mattotaidot ole sitä luokkaa, että hän pääsisi alta pois sinne jouduttuaan. Veikkaan, että Bisping pisteottelee alkupuoliskon, lyö häkää pönttöön toisessa erässä ja nuijii Akiyaman naaman jauhelihaksi kolmannessa. Bisping TKO strikes R3.

Dan Hardy (23-7) vs. Carlos Condit (25-5): Etukäteen muhevaan WW-divarin matsiin on ladattu paljon odotuksia aggressiivisesta pystymäiskinnästä, mutta toteutuvatko ne?

Pikatietä titteliotteluun marssinut Hardy on pitänyt mestaruusottelussa koetun yksipuolisen turpaanoton jälkeen hieman taukoa, mikä on luultavasti ollut ihan hyvä idea. Britin mentaalinen ja fyysinen puoli ovat kunnossa, mutta työkalupakista on puuttunut muutamia juttuja kuten pystypaini. Kovakätinen Hardy on pystyssä kova sana teknisesti hyvän lyöntipelinsä ja graniittisen leukansa ansiosta. Matossa Hardy pelaa ihan hyvin defensiivistä peliä, mutta positiopainissa ja lukoissa on ollut aikaisemmissa otteluissa runsaasti parantamisen varaa. Etukäteiskommenttien mukaan painin ja offensiivisen mattopelin kehittäminen ovatkin olleet pääasialliset kehityskohteet tauon aikana. Itsevarma Hardy on brittiyleisön suursuosikki ja sen oloinen tyyppi, joka saa lisää virtaa pauhaavasta kotikatsomosta.

Carlos Condit otti viimeksi todella hienon voiton megalahjakkaasta Rory MacDonaldista. Kaikinpuolin loistavassa ottelussa Condit hävisi selvästi kaksi ensimmäistä erää nuorelle kanadalaiselle, mutta Greg Jacksonin 2. erätauolla pitämän läksytyspuheen jälkeen Condit tuli kolmanteen erään uutena miehenä. Aggressiivisesti heilunut Condit onnistuikin saamaan MacDonaldin selälleen ja ruhjomaan tämän naamavärkin uuteen uskoon kyynärpääiskuilla. Kahdeksan sekuntia ennen ottelun täyttä aikaa tuomari päätti, että MacDonald on ottanut tarpeeksi osumaa ja Condit nappasi hienon TKO-voiton. Edellisessä matsissa Condit sai hieman kyseenalaisen pistevoiton superkovasta Jake Ellenbergeristä, joten ”Natural Born Killer” on tällä hetkellä kovassa kurssissa. Conditin heikkous on ennen ollut pystypaini, mutta Jackson Campiin siirtymisen jälkeen on tuokin osa-alue parantunut huomattavasti.

Hieman epäilen, että tässä otellaan pystyssä koko matsia. Condit tulee Jacksonin leiristä, joten voi hyvinkin olla, että jenkki pyrkii testaamaan Hardyn alasvientipuolustusta. Ja miksipä ei testaisi, veihän Marcus Daviskin toistuvasti Hardya tonttiin. Conditin lyöntipeli on varsin räjähtävää ottelun alussa ja hyvän matsisilmän omaava Hardykin saa olla tarkkana. Conditin leuka ei ole tehty ihan samoista materiaaleista kuin Hardyn ja luulenpa, että se ratkaisee tämän ottelun. Jossain vaiheessa Hardyn vasen koukku löytää maalinsa vieden jenkin unten maille kotiyleisön riemuksi. Hardy by KO R3.

John Hathaway (14-0) vs. Mike Pyle (19-7-1): Puhtaalla rekordilla otteleva Hathaway ottelee keskinkertaista Mike Pyleä vastaan lähinnä opetustarkoituksessa.

Hathawaylla on tilillään jo pari isoa voittoa, joista fanit arvostavat varmasti eniten viimeksi napattua Diego Sanchezin päänahkaa. Toiseksi isoksi voitoksi nostan Hathawayn pistevoiton Rick Storysta (4-1 UFC), joka on kovanluokan nousukas ja hyvänä painijana oli paha vastustaja englantilaiselle. Rugbytaustainen Hathaway on 170-paunaisiin iso ja helvetin vahva möllykkä, jolla on kaikki perustekniikat kondiksessa. Kondiksesta puheenollen Hathawaylla on painonvedosta huolimatta erittäin hyvä kardiovaskulaarinen suorituskyky, mistä hän saa varmaankiin kiittää kaikkia rugby-kentillä vietettyjä vuosia.

Pyle on oikein näppärä matossa, mutta pystyosaaminen on vain keskinkertaista ja lisäksi herran fysiikka ei tahdo riittää UFC:n kivikovassa 170-sarjassa. Viimeksi Pyle kyllä esitti ihan kohtalaista lyöntipeliä Jesse Lennoxia vastaan, mutta ei se tällä kertaa riitä.

Tämä matsi on vielä osa Hathawayn ”kasvatusta”. Joe Silva on edennyt Johnin vastustajien suhteen harkiten, varmasti Zuffan johdon kanssa yhteisymmärryksessä, jotta nuorukainen on saanut kehittyä rauhassa. Näin brittimarkkinoiden voittamatonta vetonaulaa ei niitata kylmäksi ennen kuin kasvatuksen marjat on poimittu kassakoneeseen. Hathaway kontrolloi etäisyyttä ja nakkelee pitkillä raajoillaan täsmäosumia. Pyle yrittää varmasti hakea alasvientejä clinchin kautta, mutta sielläkin odottaa Hathawayn kiviliha-fysiikka ja kovat polvipotkut. Pylen fysiikka pettää britti-Duracellin kyydissä viimeistään kolmannessa erässä, mutta veikkaan että jo toisessa tulee noutaja. Hathaway by KO knee R2.

Cheick Kongo (15-6-1) vs. Travis Browne (10-0): HW-divarissa portinvartijan asemaan jumahtanut Kongo toimittaa rooliaan tällä kertaa vielä voittamatonta Brownea vastaan.

Jo neljä vuotta UFC:n leivissä otellut Cheick on kerännyt kunnioitettavan 8-4 rekordin 12 matsissa. Uran tähänastinen kohokohta oli kolme vuotta sitten, kun ranskalainen onnistui nappaamaan pistevoiton CroCopista. Nyt viimeiseen kolmeen mahtuu kaksi tappiota, mutta ne ovat tulleet divarin kärkinimille. Cainin dynaaminen paini oli liikaa Kongolle, vaikka tämä pystyikin pari kertaa lyömään Velasquezin jalat spagetiksi. Toissakerralla Mirin jykevä koukku napsahti suoraan Kongon leuankärkeen ja taas vietiin miestä. Viimeisimmässä ottelussa Buentelloa vastaan nähtiin kuitenkin mielestäni ehkä parasta Kongoa. Matsissa Kongo yhdisteli hyvin polvia ja kyynärpäitä clinchissä sekä esitti varsin tehokasta painia häkkiä vasten. Koko matsi vedettiin yhteen päätyyn ja kolmannessa erässä Buentello keho oli kärsinyt tarpeeksi.

UFC-debyytissään nyt LHW:n siirtynyttä McSweeneyä pieksänyt Browne on vielä kääntämätön kortti. Hawaijilainen ”Hapa” on kymmenen matsia kestäneen uran aikana saalistanut 8 TKO/KO voittoa, yhden armbarin ja vain yhden pistevoiton, että lopetushakuisuuden puutteesta miestä ei voi ainakaan syyttää. McSweeneyn lisäksi Brownen listalta löytyy mm. Aaron Brink, joten kyllä tämä Brandon Veran ja Phil Davisin treenikaveri jotain osaa. Brownelle super isot propsit siitä, että hän aloitti ammattilaisuransa vain vuosi sitten ja ottelee jo nyt UFC:ssa puhtaalla rekordilla.

Browne vaikuttaa ihan asialliselta prospektilta, mutta Kongo on portinvartijan työssään kova luu. Ranskiksen paini on kehittynyt viime vuosina kovasti, eikä pystyssä ole juuri valittamista. Lisäksi Kongo vetelee välillä todella railakasta GnP, jos hän pääsee pinon päällimmäiseksi. Näin mm. Al-Turkia ja Hardonkia vastaan. Mielellään näkisin, että Browne ottaisi tästä tuplaveen tililleen, mutta taitaa olla vielä liian aikaista. Kongo runttaa matsin häkkiä vasten, pehmittää polvilla, vie alas ja moukaroi TKO voiton. Kongo by TKO strikes R1.

James Wilks (7-3) vs. Claude Patrick (12-1): Monelle tämä on ihan nobodyjen välinen matsi, mutta meitsi tykkää. 

Erik Paulsonin suojatti Wilks on näppärä tontissa ja pystyssäkin homma onnistuu. 2-1 UFC rekordin ainoa tappio tuli Matt Brownille kovassa matsissa, jossa Wilksillä murtui poskipää ensimmäisessä erässä. Viimeksi Wilks palasi voittojen tielle nappaamalla suvereenin pistevoiton Saksan Sobotasta.

Kanadan Patrick on numeroiden valossa mystinen mies. Mies ei ole hävinnyt sitten vuoden 2002 ja ratsastaa tällä hetkellä 11 voiton putkessa. Kokenut Patrick on lähes puhtaasti mattomies. Viimeisestä 10 voitosta 9 on tullut jonkin sortin kuristuksella. Mm. Mark Bocekin kanssa harjoittelevan kanukin vahvuuksiin kuuluu myös kokemuksen mukana tuoma rauhallisuus. Hän jaksaa kärsivällisesti painostaa vastustajaa tekemään virheen ja rokottaa heti kun se tapahtuu. UFC-debyytissä Gonzagan suojatti Funch jäi Patrickin pääpuristukseen, eikä sieltä ollut ulospääsyä.

Tämä menee mattoon ja hyvä niin, sillä tapahtumia siellä tullaan varmasti näkemään. Molemmilla on aika persoonallinen vääntötyyli, mikä lisää mielenkiintoa. Wilksin vahvuus ovat erityisesti jalkalukot, kun taas Patrick tykkää puristella päästä. Paha sanoa, kummalla napsuu lukko ensin kohdalleen, mutta veikataan Patrickia. Patrick by North-South choke R2.

Prelit:

Prelit:
Cyrille Diabate (16-6-1) vs. Alexander Gustafsson (9-1): Jo 37 vuoden kypsään ikään ehtinyt ranskalainen Cyrille Diabate on pitkän linjan pysty- ja vapaaottelija, joka onnistunut kohtalaisen hyvästä menestyksestä huolimatta lentelemään julkisuuden tutkan alapuolella. PRIDE:n kaatumisen jälkeen Diabate on otellut hissukseen ja tehnyt valmentajan hommia Yhdysvalloissa mm. Team Questin listoilla. Diabate on Shogun Rualle kärsityn tappion jälkeen 6-0 ja 10-1 viimeiseen yhteentoista ihan kohtuullista vastusta vastaan, joten tekijämiehestä on kyse. UFC-debyytissään Cyrille otteli alun hieman haparoiden kovakätistä Luiz Canea vastaan. Canen painava isku lähetti Diabaten tonttiin, mutta kehäkettu pystyi rauhoittamaan tilanteen ja takaisin jaloille päästyään niittasi Canen untenmaille. Pitkänhuiskea Diabate vetää hyvin perus thaikkua. Heikkouksiksi voisi mainita hieman ylimieliseltä vaikuttava liikkuminen, jonka vuoksi herra ottaa koteloon turhia koppeja.

Ruotsin kovin jätkä Alex the Mauler Gustafsson palaa häkkiin 105:ssa Phil Davisille kärsityn kuristustappion jälkeen. Tuota edellisessä matsissa, joka oli myös hänen UFC-debyyttinsä, Gustafsson löi näyttävästi ulos Jared Hammanin alle minuutissa ja nostatti pienimuotoisen hypen nuorukaisen potentiaalista. Varsin monipuolinen tekijä on kyseessä ja jatkossa on varmasti lupa odottaa vielä parempaa. Tätä matsia silmällä pitäen Gustafsson on harjoittelut kuukauden rapakon takana mm. Phil Davisin ja Brandon Veran kanssa.

Molemmat osaavat hommansa pystyssä, mutta Gustafssonin edun mukaista taitaa olla viedä matsi tonttiin mahdollisimman pian. Nuorukaisella on luultavasti parempi kunto kuin iäkkäällä vastustajallaan, joten jos Gustafsson saa pitkitettyä matsia clinchaamalla ja puskemalla alasvientejä, menee voitto todennäköisesti länsinaapuriin. Gustafsson TKO strikes R2.

Rob Broughton (14-5-1) vs. Vinicius Kappke de Quieroz (5-1): D-luokan hevari matsi, josta toivotaan vain ytimekästä ryminää näyttävällä tyrmäyksellä. Broughton by guillotine R1.

Stanislav Nedkov (10-0) vs. Steve Cantwell (7-3): Cantwell on laadukas nousukas, joka on epäselvien terveyssyiden takia joutunut pitämään ottelemisesta taukoa. Alla on kaksi tappiota, mutta sekä Stannia, jonka Cantwell on kerran tyrmännyt, että Canea vastaan Cantwell otteli kuitenkin kilpailukykyisen matsin. Cantwell vetää pystyssä monipuolisesta ja teknistä lyöntipeliä ja matossakin äijä osaa hommansa. Pystypaini on tähän mennessä ollut heikoin lenkki.

UFC-debyyttinsä tekevä bulgarialainen Nedkov sitä vastoin on kova painimies. Puhtaan rekordin omaava mies on UFC:ssä lähinnä Wiuff- ja Randleman voittojensa ansiosta. Muut nimet päänahka-listalla ovat kovin tuntemattomia. Fyysisesti vahvan Nedkovin tavaramerkki on tähän asti ollut vastustaja tonttiin ja lapasta suuhun. Tässä ottelussa tuon strategian toteuttaminen tulee olemaan vaikeampaa kuin aikaisemmin, mutta Nedkov pärjää  kyllä pystyssäkin atleettisuutensa ja aggressiivisuutensa turvin. Toivon voittoa Nedkoville, mutta mies tekee UFC-debyytinsä ja se usein verottaa osan suorituskyvystä jännityksen jne muodossa. Lisäksi Cantwell on mielestäni aliarvostettu. Cantwell by RNC R2.

Mark Holst (8-2) vs. Paul Sass (10-0): Triangeli-ihme Sass tekee UFC-debyyttinsä kanadan Holstia vastaan. Molemmat ovat päteviä grapplereita ja on mielenkiintoista nähdä miten ”liukas kuin ankerias” Sass pärjää kanukkia vastaan tontissa. Sassilla on rekordilla täytteenä monenlaista ukkoa, mutta viimeisimmät kaksi voittoa ovat laatukamaa. Jason Young ja Rob Sinclair on UK:n parhaimmistoa ja heidän voittaminen yhdistettynä puhtaaseen rekordiin toi Sassille ansaitun UFC-paikan. Holst on kaksikosta parempi painija, mutta eiköhän Sass nykäise tässä kotiyleisön riemuksi uran kahdeksannen triangeli-lopetuksen. Sass by triangle R1.

Spencer Fisher (23-6) vs. Curt Warburton (6-1): Wolflairin strikeri Warburton joutuu heti tiukkaan tulikasteeseen debyytissaan, kun vastaan asettuu kivikova veteraani Fisher. Fisher on pystyssä sarjan ehdotonta kärkeä, mutta pystypaini ei edelleenkään riitä kärkinimiä vastaan, mikä kävi hyvin selväksi toissa kerralla Stevensonia vastaan. Viimeksi Spencerille tuli harvinainen tappio siinä mielessä, että saksan Denis Siver onnistui lyömään jenkin pisteillä pystyssä otellun matsin jälkeen. 34-vuotias Fisher alkaa olemaan jo uransa illassa ja se näkyy otteissa. Toivotaan voittoa englannin nuorukaiselle. Warburton by UD.

James McSweeney (4-5) vs. Fabio Maldonado (17-3): Tom Blackledgeä paikkaava, HW:stä sarjaa alemmas tiputtanut McSweeney on pitkän linjan potkunyrkkeilijä, mutta vapari-ura jäänyt suurista puheista huolimatta hieman torsoksi. Turpaan tulee tälläkin kertaan, sillä Nogueiran veljesten treenaama Maldonado on laadukas UFC-tulokas. Voittolistalta löytyy pari kunnioitettavaa nimeä kuten Jessie Gibbs ja Vitor Miranda. McSweeney ei ole millään osa-alueella kovin hyvä ja lisäksi ukko ampuu usein itseään jalkaan typerillä show-liikkeillä. Maldonado TKO strikes R1.