UFC 120 Ennakkokatsaus

Paikka ja aika: O2 Arena, Lontoo. 16.10.2010.

Pääkortti:
Michael Bisping (19-3) vs. Yoshihiro Akiyama (13-2): Illan pääottelu ei hurmaa ottelijoiden nimekkyydellä, mutta viihdyttävää ja monipuolista vapaaottelua se todennäköisesti tulee tarjoamaan.

Dan Milleristä viimeksi suvereeniin tyyliin pistevoiton nekkaillut Bispingin Mikko palaa taas omalle paikalleen Britti-UFC:n vetonaulaksi. Hieman vaihtelevasta menestyksestään ja amerikkalaisten fanien inhosta huolimatta tai juuri sen takia, Bisping on UFC:lle edelleen kullanarvoinen resurssi. Tämä näkyy myös matchmakingissa. Välillä Joe Silva kokeilee Bispingin siipien kantavuutta kovempia herroja vastaan (Evans, Hendo, Wandy), mutta tappioiden jälkeen heitetään sitten siimaa Charles McChartyjen tapaisten ottelijoiden muodossa. Viimeiseen viiteen Bisping on 3-2 kunnioitettavaa vastusta vastaan ja miehen morkkaaminen on täysin aiheetonta. Laadukkaat voitot (Leben, Kang ja Miller) ovat tasapainossa tappioiden kanssa (Hendo ja Wandy). Ja Wanderleille koettu tappio tuli varsin tasaisen vääntämisen jälkeen, olkoonkin että Bisping oli täysin kuutamolla kongin kumahdettua ottelun päättymisen merkiksi. Bisping on tasapaksu moderni vapaaottelija, jonka parhaita puolia ovat hyvä liikkuminen pystyssä, kova kunto ja turhan vähälle käytölle jäänyt todella räväkkä GnP.

Jos Bisping on person non grata Jenkkilässä, niin Akiyama taitaa olla sitä Japanissa. Korealaissyntyinen Akiyama oli ainakin ennen japsi MMA-fanien inhokki. Syntyperän lisäksi negatiivisuutta lisäsivät syytökset kimonin rasvaamisesta Japanin kansallislaji judossa sekä nyrkkiraudan käytöstä saarimaan super-idoli Sakurabaa vastaan. Oli jutut totta tai ei, on helppo ymmärtää miksi japanilaiset eivät hirveästi Akiyamalle lämpeä. Akiyamalla on nyt kaksi matsia UFC-urallaan, eikä herra ole hirveästi puhutellut kummassakaan. Debyytissä herra voitti todella tasaisen matsin jälkeen pisteillä hieman laiskasti esiintyneen Alan Belcherin. Viimeksi tuli sitten turpiin sekä kirjaimellisesti että vertauskuvallisesti, kun uskomattoman päähänlyöntikisan jälkeen korealainen jäi Lebenin triangeliin kiinni vain 20 sekunttia ennen täyttä aikaa. Kuten vastustajansa Bisping, myös Akiyama on taidoiltaan monipuolinen pakkaus. Entisen huippujudokan pystyvääntö on tietenkin yksi vahvuuksista, mutta myös lyönneistä löytyy kippiä, ainakin ottelun alussa.

Bisping sanoo ennakkokommenteissaan olevansa isompi, vahvempi ja nopeampi. Vaikea olla eri mieltä, mutta ei tämä vie Akiyaman voittomahdollisuuksia. Akiyamalla on kovat kädet ja kun ottaa huomioon, että neljästä viime ottelusta, Bisping on tiputettu kolmessa. Siispä jos Akiyama tämän vie, tapahtuu se ottelun alkupuolella tyrmäyksen muodossa. Mikäli matsi menee pitemmälle, ei judopappa pysy enää kovakuntoisen Bispingin kyydissä, joka puskee lontoolaisyleisön piiskaamana eteenpäin kuin riivattu. Bispingin GnP on painavaa kamaa, eikä Akiyaman mattotaidot ole sitä luokkaa, että hän pääsisi alta pois sinne jouduttuaan. Veikkaan, että Bisping pisteottelee alkupuoliskon, lyö häkää pönttöön toisessa erässä ja nuijii Akiyaman naaman jauhelihaksi kolmannessa. Bisping TKO strikes R3.

Dan Hardy (23-7) vs. Carlos Condit (25-5): Etukäteen muhevaan WW-divarin matsiin on ladattu paljon odotuksia aggressiivisesta pystymäiskinnästä, mutta toteutuvatko ne?

Pikatietä titteliotteluun marssinut Hardy on pitänyt mestaruusottelussa koetun yksipuolisen turpaanoton jälkeen hieman taukoa, mikä on luultavasti ollut ihan hyvä idea. Britin mentaalinen ja fyysinen puoli ovat kunnossa, mutta työkalupakista on puuttunut muutamia juttuja kuten pystypaini. Kovakätinen Hardy on pystyssä kova sana teknisesti hyvän lyöntipelinsä ja graniittisen leukansa ansiosta. Matossa Hardy pelaa ihan hyvin defensiivistä peliä, mutta positiopainissa ja lukoissa on ollut aikaisemmissa otteluissa runsaasti parantamisen varaa. Etukäteiskommenttien mukaan painin ja offensiivisen mattopelin kehittäminen ovatkin olleet pääasialliset kehityskohteet tauon aikana. Itsevarma Hardy on brittiyleisön suursuosikki ja sen oloinen tyyppi, joka saa lisää virtaa pauhaavasta kotikatsomosta.

Carlos Condit otti viimeksi todella hienon voiton megalahjakkaasta Rory MacDonaldista. Kaikinpuolin loistavassa ottelussa Condit hävisi selvästi kaksi ensimmäistä erää nuorelle kanadalaiselle, mutta Greg Jacksonin 2. erätauolla pitämän läksytyspuheen jälkeen Condit tuli kolmanteen erään uutena miehenä. Aggressiivisesti heilunut Condit onnistuikin saamaan MacDonaldin selälleen ja ruhjomaan tämän naamavärkin uuteen uskoon kyynärpääiskuilla. Kahdeksan sekuntia ennen ottelun täyttä aikaa tuomari päätti, että MacDonald on ottanut tarpeeksi osumaa ja Condit nappasi hienon TKO-voiton. Edellisessä matsissa Condit sai hieman kyseenalaisen pistevoiton superkovasta Jake Ellenbergeristä, joten ”Natural Born Killer” on tällä hetkellä kovassa kurssissa. Conditin heikkous on ennen ollut pystypaini, mutta Jackson Campiin siirtymisen jälkeen on tuokin osa-alue parantunut huomattavasti.

Hieman epäilen, että tässä otellaan pystyssä koko matsia. Condit tulee Jacksonin leiristä, joten voi hyvinkin olla, että jenkki pyrkii testaamaan Hardyn alasvientipuolustusta. Ja miksipä ei testaisi, veihän Marcus Daviskin toistuvasti Hardya tonttiin. Conditin lyöntipeli on varsin räjähtävää ottelun alussa ja hyvän matsisilmän omaava Hardykin saa olla tarkkana. Conditin leuka ei ole tehty ihan samoista materiaaleista kuin Hardyn ja luulenpa, että se ratkaisee tämän ottelun. Jossain vaiheessa Hardyn vasen koukku löytää maalinsa vieden jenkin unten maille kotiyleisön riemuksi. Hardy by KO R3.

John Hathaway (14-0) vs. Mike Pyle (19-7-1): Puhtaalla rekordilla otteleva Hathaway ottelee keskinkertaista Mike Pyleä vastaan lähinnä opetustarkoituksessa.

Hathawaylla on tilillään jo pari isoa voittoa, joista fanit arvostavat varmasti eniten viimeksi napattua Diego Sanchezin päänahkaa. Toiseksi isoksi voitoksi nostan Hathawayn pistevoiton Rick Storysta (4-1 UFC), joka on kovanluokan nousukas ja hyvänä painijana oli paha vastustaja englantilaiselle. Rugbytaustainen Hathaway on 170-paunaisiin iso ja helvetin vahva möllykkä, jolla on kaikki perustekniikat kondiksessa. Kondiksesta puheenollen Hathawaylla on painonvedosta huolimatta erittäin hyvä kardiovaskulaarinen suorituskyky, mistä hän saa varmaankiin kiittää kaikkia rugby-kentillä vietettyjä vuosia.

Pyle on oikein näppärä matossa, mutta pystyosaaminen on vain keskinkertaista ja lisäksi herran fysiikka ei tahdo riittää UFC:n kivikovassa 170-sarjassa. Viimeksi Pyle kyllä esitti ihan kohtalaista lyöntipeliä Jesse Lennoxia vastaan, mutta ei se tällä kertaa riitä.

Tämä matsi on vielä osa Hathawayn ”kasvatusta”. Joe Silva on edennyt Johnin vastustajien suhteen harkiten, varmasti Zuffan johdon kanssa yhteisymmärryksessä, jotta nuorukainen on saanut kehittyä rauhassa. Näin brittimarkkinoiden voittamatonta vetonaulaa ei niitata kylmäksi ennen kuin kasvatuksen marjat on poimittu kassakoneeseen. Hathaway kontrolloi etäisyyttä ja nakkelee pitkillä raajoillaan täsmäosumia. Pyle yrittää varmasti hakea alasvientejä clinchin kautta, mutta sielläkin odottaa Hathawayn kiviliha-fysiikka ja kovat polvipotkut. Pylen fysiikka pettää britti-Duracellin kyydissä viimeistään kolmannessa erässä, mutta veikkaan että jo toisessa tulee noutaja. Hathaway by KO knee R2.

Cheick Kongo (15-6-1) vs. Travis Browne (10-0): HW-divarissa portinvartijan asemaan jumahtanut Kongo toimittaa rooliaan tällä kertaa vielä voittamatonta Brownea vastaan.

Jo neljä vuotta UFC:n leivissä otellut Cheick on kerännyt kunnioitettavan 8-4 rekordin 12 matsissa. Uran tähänastinen kohokohta oli kolme vuotta sitten, kun ranskalainen onnistui nappaamaan pistevoiton CroCopista. Nyt viimeiseen kolmeen mahtuu kaksi tappiota, mutta ne ovat tulleet divarin kärkinimille. Cainin dynaaminen paini oli liikaa Kongolle, vaikka tämä pystyikin pari kertaa lyömään Velasquezin jalat spagetiksi. Toissakerralla Mirin jykevä koukku napsahti suoraan Kongon leuankärkeen ja taas vietiin miestä. Viimeisimmässä ottelussa Buentelloa vastaan nähtiin kuitenkin mielestäni ehkä parasta Kongoa. Matsissa Kongo yhdisteli hyvin polvia ja kyynärpäitä clinchissä sekä esitti varsin tehokasta painia häkkiä vasten. Koko matsi vedettiin yhteen päätyyn ja kolmannessa erässä Buentello keho oli kärsinyt tarpeeksi.

UFC-debyytissään nyt LHW:n siirtynyttä McSweeneyä pieksänyt Browne on vielä kääntämätön kortti. Hawaijilainen ”Hapa” on kymmenen matsia kestäneen uran aikana saalistanut 8 TKO/KO voittoa, yhden armbarin ja vain yhden pistevoiton, että lopetushakuisuuden puutteesta miestä ei voi ainakaan syyttää. McSweeneyn lisäksi Brownen listalta löytyy mm. Aaron Brink, joten kyllä tämä Brandon Veran ja Phil Davisin treenikaveri jotain osaa. Brownelle super isot propsit siitä, että hän aloitti ammattilaisuransa vain vuosi sitten ja ottelee jo nyt UFC:ssa puhtaalla rekordilla.

Browne vaikuttaa ihan asialliselta prospektilta, mutta Kongo on portinvartijan työssään kova luu. Ranskiksen paini on kehittynyt viime vuosina kovasti, eikä pystyssä ole juuri valittamista. Lisäksi Kongo vetelee välillä todella railakasta GnP, jos hän pääsee pinon päällimmäiseksi. Näin mm. Al-Turkia ja Hardonkia vastaan. Mielellään näkisin, että Browne ottaisi tästä tuplaveen tililleen, mutta taitaa olla vielä liian aikaista. Kongo runttaa matsin häkkiä vasten, pehmittää polvilla, vie alas ja moukaroi TKO voiton. Kongo by TKO strikes R1.

James Wilks (7-3) vs. Claude Patrick (12-1): Monelle tämä on ihan nobodyjen välinen matsi, mutta meitsi tykkää. 

Erik Paulsonin suojatti Wilks on näppärä tontissa ja pystyssäkin homma onnistuu. 2-1 UFC rekordin ainoa tappio tuli Matt Brownille kovassa matsissa, jossa Wilksillä murtui poskipää ensimmäisessä erässä. Viimeksi Wilks palasi voittojen tielle nappaamalla suvereenin pistevoiton Saksan Sobotasta.

Kanadan Patrick on numeroiden valossa mystinen mies. Mies ei ole hävinnyt sitten vuoden 2002 ja ratsastaa tällä hetkellä 11 voiton putkessa. Kokenut Patrick on lähes puhtaasti mattomies. Viimeisestä 10 voitosta 9 on tullut jonkin sortin kuristuksella. Mm. Mark Bocekin kanssa harjoittelevan kanukin vahvuuksiin kuuluu myös kokemuksen mukana tuoma rauhallisuus. Hän jaksaa kärsivällisesti painostaa vastustajaa tekemään virheen ja rokottaa heti kun se tapahtuu. UFC-debyytissä Gonzagan suojatti Funch jäi Patrickin pääpuristukseen, eikä sieltä ollut ulospääsyä.

Tämä menee mattoon ja hyvä niin, sillä tapahtumia siellä tullaan varmasti näkemään. Molemmilla on aika persoonallinen vääntötyyli, mikä lisää mielenkiintoa. Wilksin vahvuus ovat erityisesti jalkalukot, kun taas Patrick tykkää puristella päästä. Paha sanoa, kummalla napsuu lukko ensin kohdalleen, mutta veikataan Patrickia. Patrick by North-South choke R2.

Prelit:

Prelit:
Cyrille Diabate (16-6-1) vs. Alexander Gustafsson (9-1): Jo 37 vuoden kypsään ikään ehtinyt ranskalainen Cyrille Diabate on pitkän linjan pysty- ja vapaaottelija, joka onnistunut kohtalaisen hyvästä menestyksestä huolimatta lentelemään julkisuuden tutkan alapuolella. PRIDE:n kaatumisen jälkeen Diabate on otellut hissukseen ja tehnyt valmentajan hommia Yhdysvalloissa mm. Team Questin listoilla. Diabate on Shogun Rualle kärsityn tappion jälkeen 6-0 ja 10-1 viimeiseen yhteentoista ihan kohtuullista vastusta vastaan, joten tekijämiehestä on kyse. UFC-debyytissään Cyrille otteli alun hieman haparoiden kovakätistä Luiz Canea vastaan. Canen painava isku lähetti Diabaten tonttiin, mutta kehäkettu pystyi rauhoittamaan tilanteen ja takaisin jaloille päästyään niittasi Canen untenmaille. Pitkänhuiskea Diabate vetää hyvin perus thaikkua. Heikkouksiksi voisi mainita hieman ylimieliseltä vaikuttava liikkuminen, jonka vuoksi herra ottaa koteloon turhia koppeja.

Ruotsin kovin jätkä Alex the Mauler Gustafsson palaa häkkiin 105:ssa Phil Davisille kärsityn kuristustappion jälkeen. Tuota edellisessä matsissa, joka oli myös hänen UFC-debyyttinsä, Gustafsson löi näyttävästi ulos Jared Hammanin alle minuutissa ja nostatti pienimuotoisen hypen nuorukaisen potentiaalista. Varsin monipuolinen tekijä on kyseessä ja jatkossa on varmasti lupa odottaa vielä parempaa. Tätä matsia silmällä pitäen Gustafsson on harjoittelut kuukauden rapakon takana mm. Phil Davisin ja Brandon Veran kanssa.

Molemmat osaavat hommansa pystyssä, mutta Gustafssonin edun mukaista taitaa olla viedä matsi tonttiin mahdollisimman pian. Nuorukaisella on luultavasti parempi kunto kuin iäkkäällä vastustajallaan, joten jos Gustafsson saa pitkitettyä matsia clinchaamalla ja puskemalla alasvientejä, menee voitto todennäköisesti länsinaapuriin. Gustafsson TKO strikes R2.

Rob Broughton (14-5-1) vs. Vinicius Kappke de Quieroz (5-1): D-luokan hevari matsi, josta toivotaan vain ytimekästä ryminää näyttävällä tyrmäyksellä. Broughton by guillotine R1.

Stanislav Nedkov (10-0) vs. Steve Cantwell (7-3): Cantwell on laadukas nousukas, joka on epäselvien terveyssyiden takia joutunut pitämään ottelemisesta taukoa. Alla on kaksi tappiota, mutta sekä Stannia, jonka Cantwell on kerran tyrmännyt, että Canea vastaan Cantwell otteli kuitenkin kilpailukykyisen matsin. Cantwell vetää pystyssä monipuolisesta ja teknistä lyöntipeliä ja matossakin äijä osaa hommansa. Pystypaini on tähän mennessä ollut heikoin lenkki.

UFC-debyyttinsä tekevä bulgarialainen Nedkov sitä vastoin on kova painimies. Puhtaan rekordin omaava mies on UFC:ssä lähinnä Wiuff- ja Randleman voittojensa ansiosta. Muut nimet päänahka-listalla ovat kovin tuntemattomia. Fyysisesti vahvan Nedkovin tavaramerkki on tähän asti ollut vastustaja tonttiin ja lapasta suuhun. Tässä ottelussa tuon strategian toteuttaminen tulee olemaan vaikeampaa kuin aikaisemmin, mutta Nedkov pärjää  kyllä pystyssäkin atleettisuutensa ja aggressiivisuutensa turvin. Toivon voittoa Nedkoville, mutta mies tekee UFC-debyytinsä ja se usein verottaa osan suorituskyvystä jännityksen jne muodossa. Lisäksi Cantwell on mielestäni aliarvostettu. Cantwell by RNC R2.

Mark Holst (8-2) vs. Paul Sass (10-0): Triangeli-ihme Sass tekee UFC-debyyttinsä kanadan Holstia vastaan. Molemmat ovat päteviä grapplereita ja on mielenkiintoista nähdä miten ”liukas kuin ankerias” Sass pärjää kanukkia vastaan tontissa. Sassilla on rekordilla täytteenä monenlaista ukkoa, mutta viimeisimmät kaksi voittoa ovat laatukamaa. Jason Young ja Rob Sinclair on UK:n parhaimmistoa ja heidän voittaminen yhdistettynä puhtaaseen rekordiin toi Sassille ansaitun UFC-paikan. Holst on kaksikosta parempi painija, mutta eiköhän Sass nykäise tässä kotiyleisön riemuksi uran kahdeksannen triangeli-lopetuksen. Sass by triangle R1.

Spencer Fisher (23-6) vs. Curt Warburton (6-1): Wolflairin strikeri Warburton joutuu heti tiukkaan tulikasteeseen debyytissaan, kun vastaan asettuu kivikova veteraani Fisher. Fisher on pystyssä sarjan ehdotonta kärkeä, mutta pystypaini ei edelleenkään riitä kärkinimiä vastaan, mikä kävi hyvin selväksi toissa kerralla Stevensonia vastaan. Viimeksi Spencerille tuli harvinainen tappio siinä mielessä, että saksan Denis Siver onnistui lyömään jenkin pisteillä pystyssä otellun matsin jälkeen. 34-vuotias Fisher alkaa olemaan jo uransa illassa ja se näkyy otteissa. Toivotaan voittoa englannin nuorukaiselle. Warburton by UD.

James McSweeney (4-5) vs. Fabio Maldonado (17-3): Tom Blackledgeä paikkaava, HW:stä sarjaa alemmas tiputtanut McSweeney on pitkän linjan potkunyrkkeilijä, mutta vapari-ura jäänyt suurista puheista huolimatta hieman torsoksi. Turpaan tulee tälläkin kertaan, sillä Nogueiran veljesten treenaama Maldonado on laadukas UFC-tulokas. Voittolistalta löytyy pari kunnioitettavaa nimeä kuten Jessie Gibbs ja Vitor Miranda. McSweeney ei ole millään osa-alueella kovin hyvä ja lisäksi ukko ampuu usein itseään jalkaan typerillä show-liikkeillä. Maldonado TKO strikes R1. 

WEC 51 ennakkokatsaus

Zuffan kakkostuote WEC on usein isoveljeään UFC:ta viihdyttävämpi ja tälläkin kertaa taitaa käydä niin, että WEC 51 pyyhkii pakaroitaan UFC 119:n viihdearvolla. Tarjolla on monta säkenöivää matsia, joissa maailman parhaat pikku-ukot lyövät toisiltaan roskat silmistä.

Pääkortti:

Jose Aldo (17-1) vs. Manny Gamburyan (11-4): Etukäteen loisteliaassa main eventissä Jose “Mini-Anderson” Aldo vastaa Manvel “Manny” Gamburyanin esittämään aggressiiviseen haasteeseen. Muaythai-guru Jose Aldo on tehnyt tuhoisaa jälkeä WEC:n FW-divarissa ja saavuttanut painoluokassa vastaavan statuksen kuin GSP, Silva, Penn jne tahoillaan. Mutta hetkinen, Silvahan joutui juuri Oregonilaisen gansterin pahoinpitelemäksi ja Penn otti kahdesti pataan New Jerseyn putkimieheltä. Siinäpä se piileekin vapaaottelun suola. Juuri kun fanit ovat julistaneet, että tietty ottelijaa tulee hallitsemaan painoluokkaa suvereenisti niin kauanko hän parhaaksi näkee, tuleekin puun takaa haastaja, joka muotoilee mestarin urasuunnitelmat uusiksi. Mutta takaisin tähän kyseiseen otteluun. Lihatynnyriä muistuttava Manny G tuli suurelle yleisölle tutuksi TUF:sta, jossa hän selvisi finaaliin asti. Finaalissakin Manny dominoi Nate Diaz:sta alasvienneillä ja tiukalla top kontrollilla, mutta toisessa erässä armenianamerikkalaisen olkapää meni sijoiltaan ja homma oli siinä. Myöhemmin Manny huomasi olevansa auttamattomasti liian pieni UFC LW-divarin monstereita vastaan ja Joe Silva ehdottikin siirtymistä WEC:n leiviin. Nyt kolme matsia ja kolme voittoa myöhemmin herra on titteliottelussa. Viimeksi kaatui entinen kuningas Mike Brown komealla tyrmäysvoitolla.

Ottelunkulku:  Aldolla on selkeä etu pystyssä superteknisen ja räjähtävän lyöntipelinsä sekä pitkän ulottuvuutensa ansiosta. Fyysisesti sarjan vahvimpiin kuuluva Manny on kova judomies ja mattovääntäjä, joka pyrkii varmasti viemään matsin tonttiin. Mannyn kuten muidenkin Gokorin oppilaiden mattopeli ei ole ihan sitä tavallista BJJ:tä ja se voi aiheuttaa yllätyksiä kokeneellekin grapplerille kuten Aldo. Mannyn top kontrolli on ilmatiivistä, eikä lihapullan lukottaminen alta ole helppo tehtävä.  Mannyn heikko kohta on keskinkertainen leuka ja tarkka-ampuja Aldoa vastaan se on varsin ikävä heikkous. Aldo by KO R1.

Donald Cerrone (11-3) vs. Jamie Varner (16-3-1): Kävi tässä miten tahansa niin paskanjauhaminen näiden toisiaan vihaavien sankarien välillä ei varmasti lopu. Herrojen edellinen kohtaaminen päättyi ristiriitaisissa tunnelmissa, kun Cerronen heittämä laillinen/laiton polvi osui tontista ylös nousevan Varnerin silmään. Öögöni meni rikki ja peli vihellettiin poikki. Varner sai pistevoiton, mutta homma jäi kesken. Nyrkkeily- ja painitaustaisella Varnerilla on etu perusboksauksessa sekä painissa, mutta toisaalta Cerrone on vikkelämpi mattomies ja pystyssä Jacksonin suojatin lyöntipeli on monipuolisempaa kuin vastustajalla. Molemmat osaavat ottaa koppeja vastaan, mutta varsinkin Cerronen leukaperät on titaania.

Ottelunkulku: Cerrone on hidas aloittaja ja nopeampi Varner luultavasti hallitseekin ottelun alkua. Varner on kuitenkin toistuvasti katkennut henkisesti paineen alla valittaen joka asiasta tuomarille ja vaatien time-outteja. Lisäksi Varnerin raajat tuntuvat olevan lasia, sillä joka matsissa on jotain hajonnut. Cerrone ottaa alussa pleksiin, mutta ottelun edetessä kontrolli siirtyy Cowboylle, joka nuijii Varnerin maanrakoon viimeistään kolmannessa erässä. Cerrone TKO strikes R2.

Miguel Torres (37-3) vs. Charlie Valencia (12-5): BW-sarjan entinen kuningas, lähes voittamattomana pidetty, Torres on tipahtanut norsunluutornistaan alas rymisten. Ensin Brian Bowles shokeerasi MMA-maailmaa lyömällä Torresilta kruunun päästä ja viimeksi Benavidez löi lisää paskaa ex-mestarin housuun kuristamalla tämän giljotiinilla. Sanomattakin selvää, että tämä on Torresin uran kannalta äärimmäisen tärkeä matsi, sillä kolmatta tappiota ei saa tulla putkeen. Valencialla on kolme voittoa alla, mutta ei hän yllä kuitenkaan Torresin tasolle ottelijana ja se tässä match-upissa onkin ideana. Gimme fight Torressille ja lopputulos on sen mukainen.  Torres by RNC R2

Chan Sung Jung (10-2) vs. George Roop (10-6-1): Korean Zombie vs pitkänhuiskea TUF:sta tuttu Roop. Eiköhän tässä mäiskitä rehellisesti toista niin kauan, että mies kaatuu tai ainakin palasia irtoaa. Jung by KO R2.

Mark Hominick (18-8) vs. Leonard Garcia (14-5-1): Samat sanat tähän kuin edelliseen. Hominickin heikkouksia olivat ennen mattopeli ja LW-sarjaan liian pieni fysiikka. Sarjaa alempana Markin fysiikka on kuitenkin varmasti riittävä ja viimeisestä kolmesta voitosta kaksi on tullut lukotuksilla. Erityisesti triangeli-armbar Carawayta vastaan oli komeata katseltavaa ja vahva todiste Hominickin taitojen kehittymisestä. Garcia pärjää aggressiivisuutensa, sisukkuutensa ja graniittisen leukansa ansiosta. Jacksonin suojatti on kaikilla osa-alueilla keskinkertainen, mutta korvaa puutteet edellä mainituilla attribuuteilla. Valmentaja Shawn Tompkinsin alkuperäiseen tiimiin kuulunut Hominick on loistava strikeri, joka vetää pystyssä hyvällä sykkeellä ja monipuolisella arsenaalilla. Se riittää Garciaa vastaan, jonka puolustus koostuu lähinnä kasvolihasten jännittämisestä.  Hominick by KO (liver shot a’la Bas) R3.

Preleissä on tarjolla muun muassa gimme gimmeä Mike Brownille sekä LW-sarjan iskukarnevaali, jonka tarjoavat herrat Horodecki ja 9mm Ratcliffe.

Prelit:

Mike Brown (23-6) vs. Cole Province (6-1)

Chris Horodecki (15-2) vs. Ed Ratcliffe (7-2)

Diego Nunes (14-1 vs. Tyler Toner (10-1)

Antonio Banuelos (17-6) vs. Chad George (11-5)

Demetrious Johnson (5-1) vs. Nick Pace (5-0)

Tiequan Zhang (16-0) vs. Pablo Garza (9-0)

Euro Prospects: Jan Blachowicz

Jan Blachowicz 12-2-0. Poland.

At last has one of the most promising European prospects returned to the battlefields of MMA. Jan Blachowicz was sidelined for one and a half years due to a knee injury.  His impressive comeback started in May of 2010 at the KSW 13 “Kumite” LHW tournament, where Blachowicz fought twice in one night. In the first bout he knocked out then undefeated Brazilian Julio Brutus with an uppercut followed by a headkick at 3:40 of the first round. In the second fight Blachowicz displayed his slick ground skills by easily slapping an RNC on Poland’s Wojciech Orlowski in less than two minutes. After the KSW tournament semifinals Blachowicz made his international debut in June against experienced Nikolai Onikienko of the Red Devil Sports Club. The fight took place at Russian based World Absolute FC event . Blachowicz scored his career’s sixth submission win by choking out the Russian in the second round.

Blachowicz is a top rated prospect for couple of reasons. First of all he is currently riding a nine fight win streak against legit competition. During the past three years this 27 year old polish has beaten such top European 205ers as Maro Perak (17-2-1), Martin Zawada (21-10-0), Antoni Chmielewski (18-7-0) and Christian M'Pumbu (15-3-1). Secondly Blachowicz is an all-round fighter with great technique both on the feet and on the ground. Poland, a country with a strong pedigree in judo and wrestling, produces tons of fighters who excel in the grappling department of MMA. Blachowicz is one of these guys. He has an aggressive and slick guard game, but also very tight positional grappling that he mixes fluidly with ground and pound. Besides great grappling abilities Blachowicz also brings deadly striking skills to the table. He has competed actively in Muay Thai winning the World and European amateur titles in 2008.

Blachowicz has been fighting at 205 lbs for now, but he has hardly been cutting any weight. So if or should I say when he gets signed by a major promotion, I think he needs to either put on some muscle or drop down to middleweight.   Blachowicz trains and teaches at PRIDE vet Pavel Nastula’s gym in Warsaw, but he also travels to the US for training camps.

Blachowicz’s last fight was just couple of weeks ago at the KSW LHW tournament final against Spain’s Daniel Tabera (16-3-3). Tabera is a pretty powerful grappler, who relies mainly on his wrestling, GnP and grappling.  But in the fight against Blachowicz it was quickly obvious that the Spanish didn’t have the edge in grappling this time. Blachowicz dominated his opponent on the ground with air-tight positional grappling switching numerous times between side mount and north south. In the second round Blachowicz managed to take Tabera’s back, flatten him on the ground and pound him out. Blachowicz captured the KSW LHW tournament victory in a dominating fashion, but he’ll face the biggest challenge of his career in his next fight, when he takes on Mamed Khalidov. Khalidov, who is best known for KO’ing Jorge Santiago from the bottom, has also battled against Tabera back in 2008 in fight that ended up in a draw. The fight between Blachowicz and Khalidov will be the biggest LHW fight you can put together in Europe (excluding the UFC euro events).  If Blachowicz beats Khalidov, I believe signing with a major promotion is definitely the next career move for him.

Sherdog Prospect Watch: Jan Blachowicz

Blachowicz HL

Blachowicz vs Brutus (Sweet headkick KO)

UFC 119: Mir vs CroCop ennakkokatsaus

25.9.2010 Conseco Fieldhouse, Indianapolis.

UFC 119 tarjoilee paljon tasaisia matseja, joiden viihdearvo on etukäteen hyvinkin korkealla. LnP-artistit loistavat poissaolollaan, joten matseista suurin osa taitaa päättyä ennen täyttää aikaa.

Pääkortti:

Frank Mir (13-5) vs. Mirko "Cro Cop" Filipovic (27-7-2): Mielenkiintoisessa Old Skool matsissa suurin kysymysmerkki on, että ketä vastaan voittaja ottelee seuraavaksi? CroCop on statuksena legenda ansainnut, mutta jos totta puhutaan niin herra on ollut kaukana parhaastaan Priden kaatumisen eli vuoden 2006 jälkeen. UFC-uralla kroatialainen on onnistunut voittamaan ainoastaan matsit, joissa hän on ollut megasuosikki, eli Sanchez, Al-Turk, Perosh ja Barry. Jos Pat Barry ei olisi viimeksi murtanut kättänsä ja jalkaansa olisi luultavasti myös hän pieksänyt CroCopin, sen verran rajua oli meno kroatialaisen päädyssä ottelun ensimmäisellä puoliskolla. Mir otti itseään niskasta kiinni Veralle koetun nöyryyttävän tappion jälkeen vuonna 2006. Portsarihommat jätettiin kansalle ja ukkeli keskittyi täysipäiväisesti harjoitteluun. Muutos näkyi fysiikan lisäksi otteissa häkissä. Lämppärimatsin jälkeen Mir otti uransa suurimmat voitot lukottaessa Lesnarin ja onnistuessaan ensimmäisenä taistelijana lopettamaan ison Nogin. Tämän jälkeen tuli pataan Lesnarilta, jota seurasi hieno tyrmäys-kuristusvoitto Kongosta. Viimeisimmässään Mirillä oli vuorossa paluu maanpinnalle, tai pitäisikö sanoa unimaailmaan, kun Carwinin kohokoukut lähettivät Las Vegasilaisen vaihtoehtoiseen todellisuuteen. CroCop on sitkeä vanhan liiton tappelija, joka ei hevillä anna periksi. Mir ei voi moisella ominaisuudella kehua ja siinä lepää CroCopin sauma voittoon. Mikäli ottelusta tulee raastava fyysinen ja henkinen taisto, voi Mirko hyvinkin yllättää tässä, jopa legendaarisella LHK:llä eli vasemman jalan kiertopotkulla päähän. Mir on kuitenkin ollut huomattavasti tehokkaampi kovatasoisia vastustajia vastaan ja siksi vaaka kallistuu jenkin puolelle. Mir by arm triangle choke R2.

Antonio Rogerio Nogueira (19-3) vs. Ryan Bader (11-0): Brilziltä viimeksi ”voitosta” huolimatta pataan saanut Pikku-Nog yrittää selvitä hengissä huomattavasti edellistä kovempaa painijaa, Ryan Baderia, vastaan. Laadukkaan boksauksen ja zhoozitzun yhdistelmään luottava Minotoro on esiintynyt kahdessa UFC-matsissaan hieman ristiriitaisesti. Debyytissä tuli loistelias KO-voitto kovasta Luis Canesta, mutta viime matsi pikakomennuksen saanutta Brilziä vastaan jätti paljon toivomisen varaa. Darth Baderia olen hehkuttanut jo pitkään LHW-legenda Chuck Liddellin mantelinperijänä. Kovakätinen painija on raa’an fysiikan omaa järkäle, joka tikkumaisine jalkoineen muistuttaa lähinnä sarjakuvahahmoa. En usko, että Baderilla on mitään syytä viedä tätä matsia tonttiin, niin kova on herran takakäden moukari. Se on kerrasta poikki, jos Baderin takakäden nukutusnuija osuu maaliinsa. Bader by KO R2.

Chris Lytle (29-17-5) vs. Matt Serra (11-6): TUF-finaalistit kohtaavat rematchissa ja yrittävät varmasti välttää kaikin tavoin edelliskohtaamisen unettavan fiaskon. Kumpikin osaa asiansa niin matossa kuin pystyssäkin, joten tahto ja fysiikka ratkaisevat ottelun. Serran lyöntipeli on tiukempaa, kun taas Lytle roiskii enemmän pitkin häkkiä. Toisaalta Lytlen graniittileuka on vastustajansa leukaperiä pitävämpi. Serra on hävinnyt lähinnä itseään paremmille painijoille, mitä Lytle ei ole, joten Serra vie taas pistevoiton. Serra by UD.

Evan Dunham (11-0) vs. Sean Sherk (32-4-1): 155-sarjan vuoden suurin yllättäjä yrittää jatkaa voittokulkua painoluokan legendaa vastaan. Pitkäraajainen Dunham on esiintynyt vakuuttavasti koko UFC-uransa ajan ja herra onkin sarjansa kirkkaimpia tulevaisuuden lupauksia. Erityisesti viime ottelussaan Tyson Griffiniä vastaan Dunham vakuutti tiukalla positiopainilla ja hyvällä lyöntipelillä. Tähän otteluun Dunham lähtee jo selkeänä suosikkina. Itse en ole bookkerien kanssa ihan samaa mieltä. Dunhamin pystypaini ei mielestäni riitä edelleenkään Sherkiä vastaan. Lisäksi matossa lyhytkätinen ja sikaniskainen Sherk on erittäin hyvä positiopainija, joka grindaa vastustajansa kyynärpäillä ja lyhyillä iskuilla. Sherk on pitkällä urallaan hävinnyt ainoastaan sarjojen kuninkaille: Hughes, GSP, BJ ja Edgar. Nuori Dunham ei vielä tuolle tasolle yllä, joten Sherk by UD.

Melvin Guillard (25-8-2) vs. Jeremy Stephens (17-5): Illan takuuvarma ilotulitus, vai onko sittenkään? Nämä hyvin viihdyttävästi ottelevat kevytsarjalaiset ovat mukavassa nosteessa. Entiset treenikaverukset tykkäävät rapata pystyssä, eikä matossakaan turhia pötkötellä vaan lapasta lyödään leipäläpeä kohti satuttamistarkoituksessa. Molemmilla alla kaksi voittoa. Stephens on voittanut viimeisissään ensin Buchholzin teknisellä tyrmäyksellä (cut R1) ja sitten tiukan splitti-työvoiton Sam Stoutista. Greg Jacksonin suojissa uransa henkiin herättänyt Guillard puolestaan taisteli pistevoiton Ronnys Torresista ja viimeisimmässään antoi Waylon Lowelle polvihoitoa siihen malliin, että leikki päättyi jo kolme minuutin kohdalla. Guillard on 4-1 viimeiseen viiteen UFC:ssa ja tämä siis Jacksonille siirtymisen jälkeen. Ainoa tappio tuli Nate Diazille ottelussa, jota Guillard myöskin dominoi ennen huolimatonta puolijauhoista shoottia, joka päättyi giljotiiniin.

Ottelunkulku: Jo punnituksessa herrat kävivät toistensa henkilökohtaiselle mukavuusvyöhykkeelle ja matsissa tuskin menoa tästä poikkeaa. Stephens lyö kaikki iskunsa oikein olan takaa ja siinä piilee sekä miehen vahvuus että heikkous. Jos Stephens osuu niin yleensä vastustaja uppoaa, mutta toisaalta snagariheijarien kauhominen jättää miehen avoimeksi kontraamiselle ja alasvienneille. Guillard lyö myös lujaa ja varsinkin ottelun alkupuolella Melvinin lyöntipeli on todella räjähtävää. Tämän ottelun ratkaiseva tekijä on kuitenkin paini ja tällä osa-alueella atleettinen Guillard on parempi. Greg ”Just Win Baby” Jackson ei anna varmasti Melvinin unohtaa tätä, joten eiköhän Guillard vie ottelua mattoon alun tunnustelujen jälkeen. Guillard by UD

Prelit:

C.B. Dollaway (10-2) vs. Joe Doerksen (46-12): Doerksen nappasi viimeksi kovan päänahan Tom Lawlorista käsittämättömän slugfestin jälkeen. Huippupainija Dollawayn lyöntipeli on kehittynyt huimasti viime aikoina, mikä näkyi erityisesti viime matsissa Goran Reljiciä vastaan. Yli 50 matsin veteraani ”El Dirte” on 7-0 viimeiseen seitsemään, mutta nyt tulee pataan. Dollaway hallitsee häkin tapahtumia nuoruuden innolla, laadukkaalla painilla ja terävillä potkuilla. Dollaway by TKO strikes R3.

Matt Mitrione (2-0) vs. Joey Beltran (12-3): Tässä kilpaillaan lähinnä siitä, että kummasta tulee UFC:n historian huonoin 3-0 rekordin otellut ottelija. Tylysti sanottu, mutta totta se on. Kumpikaan herroista ei kuulu UFC HW-divarin tulevaisuuden lupauksiin, joten henkilökohtaisesti toivon herroilta vain viihdyttävää ja lyhyttä ottelua. Mitrione by KO R1.

Steve Lopez (12-2) vs. Waylon Lowe (8-3): keskinkertaiset LW-divarilaiset ottavat mittaa toisistaan panoksena työpaikka. Lopez otteli kohtalaisella tyylillä kovaa Jim Milleriä vastaan, kunnes olkapää meni sijoiltaan ja leikki loppui siihen. Lowe puolestaan oli ottavana osapuolena debyytissään Guillardia vastaan. Lopez on puhutellut herroista enemmän, joten veikataan UD-voittoa hänen suuntaan.

T.J. Grant (15-4) vs. Julio Paulino (17-3): Työsoppari voi olla katkolla tässäkin matsissa, vaikka molemmat ovat laadukkaita ottelijoita. UFC WW divari on vain niin jäätävän kova, että oman paikan ansaitseminen on todella vaikeaa kyvykkäiden tulokkaiden puskiessa sisään ikkunoista ja ovista. Grant on otellut 2-2 recordin UFC:ssa tekijämiehiä vastaan. Erityisesti viimeksi Grant esitti hienoja otteita tappiosta huolimatta. Tuomarit antoivat pistevoiton tappiottomalle Johny Hendricksille, mutta aivan yhtä hyvin olisi tuomio voinut kääntyä kanadalaisen suuntaan. Julio Paulino kärsi niinikään pistetappion viimeksi UFC-debyytissään, kun alaskalainen jäi Mike Piercen painijyrän alle. Grant on herroista parempi painija ja matto-ottelija, joten pakkohan tässä on voittoa kanukille veikata. Grant by RNC R2.

Mark Hunt (5-6) vs. Sean McCorkle (9-0): the Underground Forumin legenda Sean “Big Sexy” McCorkle ottaa surrealistiselta tuntuvassa matsissa mittaa K-1 legenda Mark Huntista. Hiljaittain vielä yli 300 paunaa painanut McCorkle on vetänyt painoa todella paljon alas ja olikin kuivahkon näköinen punnituksissa. Häkkiin astuessaan herran paino taitaa olla 280:n pinnassa. Huntti on myös liittynyt Painonvartijoihin. Massa on saatu hilattua alas 265 pintaan, mutta lyhyehkö maori on edelleen rasvapallero tuossakin painossa (”What’s the nigga gonna do? He’s Samoan.” – Jules Pulp Fictionissa). Huntin viime vuosien vaikeudet kehissä ovat johtuneet mittarissa olevien kilometrien lisäksi kadoksissa olleesta harjoittelumotivaatiosta sekä puutteellista harjoittelumahdollisuuksista. Nyt Huntooo on treenaillut ATT:lla, joten jonkunlaisessa tikissä pitäisi legendan olla. McCorkle on vielä voittamaton, mutta se johtuu enemmän äijälle syötetyistä paisteista kuin taistelutaidoista. Hunt on pystyssä edelleen kova luu. Hunt by KO R1

Thiago Tavares (14-3-1) vs. Pat Audinwood (9-0-1): BombSquadin tähän asti tappiottoman uran otellut Audinwood on mielenkiintoinen tulokas 155-sarjaan. ”Awesomely Awesome” lempinimellä kulkeva nuori mies on sarjaan pitkä ja iso möllykkä, jonka perusluokka pitäisi riittää jonkun matkaa jopa UFC:n kivikovassa kevytsarjassa. Tavares oli UFC:hen tulemisen aikaan todella kuuma peruna ja hypetyksen kohde, mutta voitokkaan alun jälkeen tappioita on tullut tasaiseen tahtiin huolimatta sopivasta vastuksesta. Miehen henkinen kovuus ei ole ihan vaadittavalla tasolla. Tavares on 1-2-1 viimeiseen neljään, joten tappio tässä merkitsee oven näyttämistä. Audinwood by TKO strikes R2. 

UFN 22 ennakkokatsaus

Harmittavan vähän on ollut aikaa bloggaamiselle viime aikoina, mutta eiköhän se uusi kausi tästä taas pyörähdä käyntiin näin syksyn tullen. Aloitellaan hissukseen analysoimalla kevyellä kädellä Teksasin Austinissa 15.9 pidettävän Ultimate Fight Night 22 tapahtuman pääkortti.

Nate Marquardt (29-9-2) vs. Rousimar Palhares (11-2): Illan pääottelussa jännitetään murtuuko Marquardtilta raaja vai Palharesilta leuka.
Nate the Great aloittaa tästä taas tittelisauman metsästyksen. Marquardtin piti saada se jo edellisen ottelun lopputulemana, mutta "gangster from Portland" eli Chael Sonnen oli asiasta eri mieltä. Marquardt piti matsia luultavasti läpihuutojuttuna, mutta joutui nöyrtymään pahasti Sonnenin eliittipainin ja vahvan GnP:n painostamana. Virheistä on kuulemma opittu ja tähän matsiin tullaan entistä parempana painijana.
Palhares on varmasti usean MW-ottelijan mielestä ei-toivottu vastustaja. Tynnyrimäinen jalkalukko spesialisti ei ainoastaan lopeta ottelua lukolla vaan pahimmassa tapauksessa koko ura voi loppua brassin käsittelyssä, sen verran riuskasti äijä vääntää heel hookit kohdalleen. Tämän sai kokea viimeksi tämän tapahtuman preleissä otteleva puolalainen Tomas Dwral, jolta Palhares korkkasi polven tuomarin estelyistä välittämättä. Palhares on siis pelätty lukkomies ja fyysisesti vahva kaveri, mutta myös valitettavan yksipuolinen ja siten taktisesti helposti lähestyttävä. Palharesin muumikäsillä on vaikea osua mihinkään, eikä lyöntipelin teknisessä puolessa tai nopeudessakaan ole hurraamista. Lisäksi Palharesin pöntössä on hyvin rajallinen määrä kaasua.
Ottelunkulku: Pelin henki on hyvinkin selvä. Palhares on todistanut olevansa eliittigrappleri 185-painoluokassa dominoimalla matossa mm. Salaverryn ja Hornin kaltaisia jannuja. Mikäli brassi saa ottelun tonttiin ottelun alussa, kun lihapullan voimat ovat vielä tuoreet ja Marquardtin raajat kuivat, on hyvinkin mahdollista, että ottelu päättyy ääneen, joka kuuluu, kun katkaiset porkkanan. Mikäli ottelu menee yli kolmen minuutin, leipoo Marquardtin äitin poika Palharesia pataan niin mies muistuttaa matsin jälkeen muumia muutenkin kuin käsien pituuden osalta. Marquardt by TKO strikes R1 4.13

Efrain Escudero (13-1). Charles Oliveira (13-0): Painija-nousukas vs BJJ-nousukas on illan co-main eventin lähtökohta.
TUF:n kahdeksannen kauden vinnare Escudero on laadukas nousukas useastakin syystä. Vahvan painitaustan omaava meksikolais-jenkki on otellut hienon 13-1 rekordin kunnioitettavaa vastusta vastaan. Viime aikoina Escudero on tehnyt sen mitä kaikki painijat tuntuvat tekevän: keskittynyt nyrkkeilynsä parantamiseen. Samaa reseptiä ovat viime aikoina UFC:ssa hyödyntäneet mm. Edgar, Maynard, Hendricks jne. Escudero kärsi uransa ensimmäisen tappion LW-superprospekti Evan Dunhamia vastaan. Tuossakin ottelussa Escudero oli selvästi voitolla lyöden Dunhamin täysin kuutamolle ensimmäisessä erässä. Kolmannen erän henkinen lipsuminen kostautui ja Efrainin käsi vääntyi ikävästi Dunhamin ovelassa armbarissa.
Brassi Oliveira (alias Do Bronx) teki UFC-debyytissaan varmasti vaikutuksen sekä faneihin että kilpaveljiinsä. Vastustaja Elkins slammasi Oliveiran tonttiin, mutta tämä ei ollut heitosta minään vaan nykäisi Elkinsin samantien tiukkaan triangeliin. 41 sekunttia, kukat ja kiitos. Kuten debyytti antoi ymmärtää, on Oliveira tosiaan loistava mattopeluri. Äijä käyttää pitkiä raajojaan todella hyvin ja muutenkin vääntäminen on teknisesti vahvaa. Siihenpä ne positiiviset asiat sitten jääkin. Aikaisemmissa otteluissa puuttee herran pystyosaamisessa ovat tulleet tuskallisen selviksi (ks. esim. Oliveira vs Edu Pachu). Lisäksi nälkälakon uhrilta näyttävä Oliveira on todennäköisesti liian pieni ja fyysisesti heikko UFC LW-divariin, jossa otteluaikana 170+ paunaiset painijat jyräävät.
Ottelunkulku: lyhyestä virsi kaunis. Oliveira ei saa Escuderoa, joka on kaksikosta parempi painija, tonttiin ja maksaa tästä kovan hinnan naamallaan. Escudero by TKO strikes R2.

Jim Miller (17-2) vs. Gleison Tibau (21-6): Illan tasokkaimman LW-kamppailun voittaja kipuaa jo lähelle tittelikuvioita.
New Jerseyn Jim Miller on jäänyt harmittavan vähälle huomiolle isossa liigassa. Viihdyttävästi otteleva työmyyrä on kerännyt vuosien saatossa jäätävän 17-2 rekordin, eikä listaan montaa paistia mahdu. Ja molemmat tappiot ovat tulleet kohtalaisen koville jannuille: LW-champ Frankie Edgarille ja ykköshaastaja Gray Maynardille. Miller on jokaisella osa-alueella tasavahva symppis, joka kovan kestävyytensä ansiosta pystyy painamaan hiileen alusta loppuun. Tällä hetkellä ukko ratsastaa jo neljän voiton putkessa (Danzig, Lopez, Ludwig, Bocek). Voitto kovasta Tibausta nostaisi Millerin välittömästi lähelle tittelisaumaa.
ATT:n painonvetoihme Gleison Tibau kuuluu sarjan isoimpiin ja fyysisesti vahvimpiin ottelijoihin. Aikaisemmin sarjaa ylempänä otellut Tibau on löytänyt kohtalaista menestystä LW-divarista. Tappiot ovat tulleet kohtalaisen koville nimille kuten Joe Stevenson ja Tyson Griffin. Tähän otteluun Tibau tulee alla kaksi voittoa, joista ensimmäisessä brassi väkisinmakasin Josh Neerin tylsässä ottelussa. Viimeisimmässä matsissa oli aivan toinen ääni kellossa, kun Tibau murjoi brutaaliin tyyliin pari painoluokkaa pienemmältä keijukaiselta näyttäneen veteraani Caol Unon.
Ottelunkulku: kumpikaan ottelija ei ole millään vapaaottelun osa-alueella mitenkään poikkeuksellisen hyvä, mutta toisaalta suurempia heikkouksiakaan ei löydy. Tibaun kaasutankki vaikuttaa kasvaneen viime aikoina, mutta uskon, että Millerillä on edelleen kestävyysetu puolellaan. Tämä menee helposti tuomariäänille ja silloin duracell-Miller on vahvoilla. Miller by UD.

Ross Pearson (11-3) vs. Cole Miller (16-4): Klassinen striker vs grappler matsi.
Euroopan paras 155-paunainen, TUF-voittaja, Englannin Ross Pearson jatkaa voittokulkuaan ATT:n Cole Milleriä vastaan. Miller on hyvä tontissa, mutta äijän pystypaini on kovin rajallista eikä lyöntipeli riitä Pearsonia vastaan. Pearsonin monipuolinen ja teknisesti vahva pystytyöskentely on sarjan kärkipäätä. Matossa Pearson on myös varsin vikkelä ja pomppaa usein hyvin nopeasti takaisin jaloilleen. Pearson by TKO cut R2.

Cage Challenger

The Cage promotion continues it's fast rise to the top of european MMA by introducing a new event series "Cage Challenger". Like the name of the series implies, Cage Challenger was set up to give young fighters and prospects a chance to display their skills in a suitable environment.

Cage Challenger poster is weird (no skulls, flames or pitbulls), but I like it.

The first event of Cage Challenger takes place on 18th of September in Riihimäki, Finland.
Check out the full fight card and event information at MMAFinland.fi

In the main event the hard hitting finn Timo "Berserk" Suhonen defends his Cage Middleweight Championship belt against currently undefeated Mats Nilsson of Sweden. Suhonen earned a decision victory in his last fight after a grueling fight while Nilsson scored an impressive TKO win in his last bout at the Cage 13. Finland versus Sweden always produces great fights and I don't think this one will be an exception of the rule.

Besides the main event there are couple of very interesting fights. Ville "Penalty Shot" Yrjölä takes on another swede Martin Svensson. Both guys are very good grapplers so this fight could play out to be a great display of quality ground work. Another fight, that you should check out if you get a chance, is GB Gym's Joonas Niemelä's bout against Aleksi Kainulainen of FFG. Niemelä is a very talented young prospect with superb athletic abilities. It'll interesting to see how he deals with Kainulainen, who hails for the famous Finn Fighters Gym.

I'll attend this event and write a short event report afterwards.

The 440 Pound Twins

Two of the brightest European light heavyweight prospects have so much in common that they might be twins. Both are just 23 years of age, but well over 6 six foot tall and walk around at 220 pounds. Both of them have great physical attributes for fighting, quality Muay Thai striking, effective grappling, high fight IQ and a great determination to succeed in the sport of MMA.  The twins, Hans Stringer of Netherlands and Marcus Vänttinen of Finland, might very well be the next young guns that get signed by a major promotion.

Stringer and Vänttinen have a lot in common.

Hans Stringer  (16-4-1, Netherlands)

Dutch LHW fighter Hans Stringer is without a doubt one of the most promising fighters in Europe at the moment. Stringer has been very active lately, fighting six times in 2009 and three times already in 2010. After a rocky start, his MMA career really took off and now he is currently riding a seven fight win streak while going 12-1 in his last thirteen fights. Stringer’s recent dominant wins over Dawid Baziak (8-2), Michael Knaap (17-19), and highly regarded prospect Michal Fijalka (6-1) has cemented his status as a one of the top dogs in the European LHW division.

While Stringer is definitely an all-round fighter, it is his deadly ground game that sets him apart from most fighters. He trains grappling at the Jiu-jitsu Factory, a gym ran by brothers Mathieu and Willem Peters, who are both blackbelts in BJJ. Stringer has also enjoyed a hefty portion of authentic Brazilian BJJ coaching as Carlos “Cadu” Francis (2010 Nogi black belt world champ) spent three years teaching at the Jiu-jitsu Factory. Training submission fighting since he was fourteen years old, Stringer has a technically sound and fluid jiu-jitsu game. Off his back, Stringer has a very active guard, where he switches seamlessly between submissions and sweeps. With his long limbs (6’2”), Stringer is able to effectively control his opponents on the ground with excellent positional grappling, and usually ends up getting mount or backmount. Once a dominant position is achieved, Stringer, a multiple time Dutch BJJ champion, sticks to it like glue while delivering effective ground and pound. While wrestling isn’t one of Stringer’s strongest assets, he does have smooth throws and trips from the clinch. Stringer is constantly working on his wrestling with high quality wrestlers from Eastern Europe. Besides grappling for a decade,  Stringer has honed his clinch game by competing in Sanda, where throws and trips are an essential part of the game.

Stringer (on top) is deadly on the ground.

Stringer’s solid skills on the feet shouldn’t come as a surprise to anyone considering that he is from the Netherlands, the striking capital of the western world. Stringer trains at the Friends Gym with K1 superstar Albert Kraus and multiple kickboxing world champions. His striking style is pretty much the traditional Dutch style of Muay Thai, which consists of good basic boxing mixed with the cornerstone of Dutch striking: meat cutting low kicks. On the feet, Stringer uses his long reach well, and has one fine quality as a striker that is often overlooked—he isn’t afraid to get hit.

Stringer, who just turned 23, is already a physically legit 205er. For the past two years he has been working with a world class strength and conditioning coach and has managed put on almost 20 pounds of pure muscle. Stringer, who now walks around at over 220 pounds (100 kg), said he is still getting heavier and plans to be at 230 lbs in a year or two.  In addition to his regimen at the Friends Gym and Jiu-jitsu Factory, Stringer trains occasionally with various Dutch talents; Gegard Mousasi being the most well-known of them. He also travels across the pond to Wanderlei Silva’s gym in Las Vegas and to the Ribeiro brother’s University of Jiu-jitsu in San Diego.

In summary: Stringer is a specimen of a modern MMA fighter.  He has a highly versatile skill set, great physical performance and an intelligent approach to fighting. While this young man’s career is on a meteoric rise, he has managed to keep his head cool and doesn’t want to rush things. In order to gain experience and get chances to hone his skills, Stringer, who has fought three times already in 2010, plans to fight at least three more times during the rest of the year. Stringer has set a firm goal to fight for a major promotion in the future, but he isn’t in a hurry yet as he feels that he is still improving all the time and the big leagues are not the best place to grow up as a fighter.  At the moment it looks like Stringer’s next fight will be against Germany’s Martin Zawada (21-10) in September or November.

Hans Stringer promo video by Beast of the East

Hans Stringer vs Michal Fijalka video

Marcus Vänttinen (15-2-0, Finland)

Vänttinen, a 23 year old representative of Alliance Porvoo, is steadily moving towards bigger fights and promotions. The Finn has kept himself busy by fighting five times in 2009 and three times already in 2010. In his last few fights Vänttinen has decisively beaten legit competition in Antoni Chmielewski (18-7), Martin Zawada (21-10), Valdas Pocevicius (33-23) and Kzrysztof Kulak (22-12). These wins have verified his status as one of the brightest European LHW prospects.

Like his fellow prospect Stringer, Vänttinen can also be labeled as an all-round fighter. He is quite tall for a 205er at 6’3” (193 cm), which usually gives him a considerable reach advantage over his opponent.  Despite his young age, Vänttinen is a patient fighter with a high fight IQ. He never rushes things, but rigorously follows the game plan that has been laid out for the fight at hand. Vänttinen is neither a brawler nor a power puncher. He likes to pick his shots and methodically break down his opponents on the feet. He uses his long reach very effectively by applying constant pressure with straight punches and low kicks. He is good at controlling the range and staying outside, thus rarely getting clipped or pulled into a brawl. In the clinch, technically firm Muay thai and leverage from long limbs come into play from Vänttinen, who sharpens his striking skills at the Sityodtong Finland in Porvoo. He likes to punish his opponent’s body and legs with non-stop knees while looking for a Thai plum.

 

Vänttinen, who likes to stay outside and use his long reach, also has a nasty clinch game

Even though Vänttinen has recently preferred to keep his fights standing, he can handle himself on the ground too. This member of Alliance Porvoo has solid fundamentals on the ground. Like on the feet, Vänttinen doesn’t get ahead of things on the ground either, but relies on tight positional control and deliberate ground and pound. He likes to grind his opponents with short punches and elbows while looking for submissions and maintaining good positional control. The fact that his long legs usually allow him to lock on a body triangle from his guard or from his opponents back also facilitates his ability to maintain control.

Vänttinen, who walks around at 215 pounds (97 kg), is a decent sized 205er and will probably fill out a bit more as he gets older. In addition to training in his hometown, Vänttinen regularly takes trips to southern Finland to train with different Finnish camps. Like Stringer, Vänttinen has also trained in Holland with StrikeForce star Gegard Mousasi, and is soon flying to the USA for a training camp.  Besides being a workhorse at the gym, Vänttinen’s good physical attributes also come from his clean lifestyle and interest in nutrition. This determined young man is known for following a strict organic caveman diet that excludes all processed foods like dairy and grains.

In summary: Vänttinen has many things going for him: a fitting physique for a 205er, good gas tank, multifaceted skill set, technical striking style that fits his long reach, high fight IQ and calmness under fire. The Finn is known for being a patient and methodical fighter, but in his Muay Thai fights he’s shown that he can also switch gears to a more aggressive style if needed. His striking needs to loosen up a bit, but once it does, I’m sure we’re going to see nasty things from this young fellow. Vänttinen's next fight will take place at the Fight Festival promotion in Finland during the fall of 2010, but he believes that he will fight for a major promotion sometime in 2011. I believe it too. 

Marcus Vänttinen vs Antoni Chmielewski video 

Marcus Vänttinen vs. Valdas Pocevicius video

This article is published also at theGarv.com. 

Sources: Sherdog.com, Mmaranked.com, Hans Stringer and Marcus Vänttinen

Photos by Sherdog.com and VeeveePhotos