Kansakunnan tila: UFC Lightweight

UFC:n 155 paunaisten, suomeksi 70-kiloisten sarja on jo pitkään ollut WW:n ohella MMA:n kovin kilpailuareena urheilullisella mittatikulla. Nyt UFC-WEC yhdistymisen jälkeen UFC:n kevytsarja on vapaaotteluhistorian kovatasoisin divisioona. Tällä hetkellä UFC:llä on sopimus 54:n kevytsarjalaisen kanssa, mikä on todella suuri määrä yksittäisen promootion yhdelle painoluokalle. Seuraavassa on tarkasteltu painoluokan tilaa 19 ottelijan kautta (mikä tarkoittaa sitä että 35 ottelijaa jäi tämän katsauksen ulkopuolelle syystä tai toisesta).

Mestari: 

Frankie Edgar (13-1-1): Pikku Frankie on läpi uransa todistanut epäillyt hänen tappelukyvyistään vääriksi. Kaksi viimeistä ottelua ovat sementoineet Edgarin statuksen yhtenä maailman kaikkien aikojen parhaista kevytsarjalaisista. Ja tämä vain 15 ottelun rekordilla. Kun ottaa huomioon, että Edgar on otellut lähes kaikki ottelunsa maailman LW-huippuja vastaan, on uskomatonta, että hän hävinnyt vain kerran, ja senkin pisteillä. Painoluokkansa pienempiin kuuluva terrieri on niin sanotun wrestler-boxer ottelijatyypin kirkkain timantti.  Frankien loistava tekninen lyöntipeli yhdistettynä räjähtävään ja monipuoliseen pystypainiin on ollut tähän mennessä menestyksen ydin, mutta työmyyrä kehittyy edelleen hengästyttää vauhtia. Edgar kohtaa seuraavaksi Maynardin toukokuisessa uusintaottelussa, jossa LW-vyö on taas jaossa.

Tittelikuviossa:

Gray Maynard (11-0-1): Härkämäisen vahvalla painijalla oli mestaruusvyö jo melkein näpeissään tämän lyötyä Edgarin täysin kuutamolle useaan kertaan tammikuisessa tittelimatsissa. Voittamattoman Maynardin epäonneksi Edgar pystyi kuitenkin ilmiömäisesti nousemaan takaisin otteluun, joka lopulta tuomittiin, mielestäni oikein, tasapeliksi. Maynardin lyöntipeli ei ole teknisesti Edgarin tai monen muunkaan kärkiukon tasolla, mutta raaka fysiikka ja divarin vahvin paini tasoittavat paljon puntteja.

Jim Miller (19-2): Jumalauta! huutaisi Repomies tämän miehen kohdalla vaatien Millerille välittömästi titteliottelua. New Jerseyn työmyyrä on kerännyt urallaan vakuuttavan rekordin ja ainoat tappiot ovat tulleet pisteillä mestari Edgarille (2006 pre UFC) ja ykköshaastaja Maynardille (2009 UFC 96). Kolmeen viimeiseen Miller on voittanut liudan erittäin kovia tekijöitä: Bocek, Tibau ja Oliveira. Vaikka Miller ottelee mielestäni kohtalaisen viihdyttävällä tyylillä, on UFC jostain syystä pitänyt hänet matalan profiilin otteluissa tähän asti. Sama meno näyttää jatkuvan, sillä Miller kohtaa WEC-tulokas Kamal Sharoluksen UFC 128:ssa. Hieman pitää arvostella jo Millerin manageriosastoakin, sillä ottelu ei tarjoa Millerille mitään voitettavaa, mutta paljon hävittävää.

Clay Guida (28-11): Aina positiivinen ex-StrikeForce mestari Clay Guida on niin täynnä pohjatonta energiaa, että usein mieleen hiipii kysymys ”Mitä helvettiä tuo jannu on vetänyt?”  Kuuluisista erätaukojen röyhtäyksistä päätellen Red Bullia, mutta energisyys ja loputtomalta vaikuttava kaasutankki ovat ehdottomasti Guidan suurimmat vahvuudet. Yleensä Guidan taktiikkana on jatkuvalla fyysisellä painostuksella raahata vastustaja syville vesille, jossa Guida tietää olevansa lopulta vahvempi ja lähes näin onkin. Jacksonin leirissä uuden nosteen löytänyt The Carpenter on Dos Anjos- ja erityisesti viimeisimmän Gomi-voiton ansiosta divarin terävintä kärkeä. Seuraava matsi on tuon statuksen arvoinen, sillä Guidaa vastaan TUF 13 Finale tapahtumassa asettuu WEC-mestari Anthony Pettis.

Melvin Guillard (27-8): Kuten Guida, myös Guillard on löytänyt MMA-uralleen uuden vaihteen vapaaotteluvalmentajan/elämäntapagurun Greg Jacksonin hellästä huomasta. Erittäin atleettinen Guillard on aikaisemmin törttöillyt huumeiden ja muun epämääräisen toiminnan kanssa, mutta ukko näyttää keskittyvän ottelemiseen ja tulokset ovat sen mukaiset: 4-0 viimeiseen neljään ja voitot mm. Dunhamista ja Stephensistä. Guillardilla on kaikki osa-alueet nykyään kunnossa ja painitaustansa ansiosta hän pystyy pitämään matsin yleensä siellä missä haluaa eli pystyssä. Guillardilla on LW-sarjassa harvinainen kyky: räjähtävät ja kippaavat kädet. Tästä nähtiin näyte viime matsissakin, kun Guillardin takakäsi täräytti superlupaavan Evan Dunhamin maata kiertävälle radalle. Kaiken ollessa kunnossa ja pääkopan pysyessä läjässä Guillard on ehdottoman vaarallinen vastustaja kenelle tahansa 155-painoluokassa. Pysyykö kasetti kasassa tittelimatsiin asti? Se jää nähtäväksi.

Anthony Pettis (13-1): Showtime Pettis kirjautti nimensä vapaaottelun historiaan potkaisemalla eeppisiin mittakaavoihin nousseella Matrix-potkulla mestari Benson Hendersonin kanveesiin WEC:n viimeisen tapahtuman viimeisen ottelun viimeisellä minuutilla. Uskomattomalla vauhdilla viime vuodet kehittynyt 24-vuotias Duke Roufuksen suojatti on 4-0 viimeiseen neljään. Viimeisin tappio on vuodelta 2009, kun Bart Palaszewski puristi pistevoiton nuorukaisesta. Vaikka Pettis on kohdannut viime matseissaan laadukkaita vastustajia, on vielä hieman arvoitus kuinka hän riittää UFC LW-divarin kärkiukkoja vastaan.  Guida-matsin jälkeen olemme tässä suhteessa paljon viisaampia.

Nousussa:

George Sotiropoulos (14-2): Puhtaan 5-0 rekordin UFC:n LW-divarissa koonnut ja viimeiset kahdeksen matsia voittanut aussi on hitaasti kiiruhtaen hiipinyt painoluokan kärkikahinoihin. Sotiropouloksen mielenkiintoinen tapa kiertää maailmaa treenaamassa eri saleilla vaikutteita ja oppeja imien on selvästikin tehokas keino jatkuvaan kehittymiseen. Sotiropouloksen vahvuus on ehdottomasti hänen persoonallinen mattopelinsä. Georgen guardin ohitukset ja top kontrolli ovat painoluokan kärkipäätä.  Minun papereissa Sots menee vielä haastajat-osastoon, koska se ”iso voitto” puuttuu. Stevenson ja Pellegrino olivat hyviä päänahkoja, kuten myös tauolta palaillut Lauzon, mutta top 10 voitto on Georgelta vielä saavuttamatta. Seuraavaksi vastaan asettuu Denis Siver, joka hyvästä nosteesta huolimatta, ei myöskään olisi tarpeeksi iso voitto, jotta titteliottelulla kannattaisi spekuloida.

Matt Wiman (13-5): 3-0 viimeiseen kolmeen ja 7-3 kaikkiaan UFC:ssa. Viimeisimmässä ottelussaan Handsome dominoi suvereeniin tyyliin ATT:n Cole Milleriä. Monipuolinen, sisukas ja aggressiivinen Wiman tuntuu nyt löytäneen oman ottelutyylinsä ja tulosta on tullut. Wiman on avoimesti huudellut kovempien matsien perään, joten eiköhän Joe Silva seuraavaksi laita Wimanille pykälää silmää ja nimekkäämpää ukkoa tiskiin.

Mark Bocek (9-3): UFC:ssa 4-1 viimeiseen viiteen, joista ainoa tappio tuli pisteillä äärimmäisessä tiukassa ottelussa Jim Milleriä vastaan.  Kanadalainen on painoluokan jos ei paras niin ainakin yksi parhaista mattoukoista. Kuten Wiman myös Bocek huuteli Hazelett-voiton jälkeen kovempien jätkien perään. Sitä saa mitä tilaa: Bocek ottelee ex WEC-champ Benson Hendersonia vastaan UFC 129:ssa.

Donald Cerrone (14-3): Comboy on naputtanut viimeiseen kolmeen kolme hyvää päänahkaa: Varner, Horodecki ja UFC-debyytissä kuristtukseen kiinni jäänyt Kelly. Cerrone on kääntänyt aikaisemman heikkoutensa, eli pystypainin, vahvuudekseen. Thaikkutaustainen Cerrone ottaa karmeita koppeja kuulaansa, mutta ainakin vielä graniittinen leuka on antanut anteeksi tekniset virheet ja heikon päänliikkeen.  Maalaispoika Cerrone muuten osti hiljattain ison maatilan, joka on muutettu nyt harjoittelukeskukseksi ammattilaisuraan tähtääville ja sitä jo harjoittaville vapaaottelijoille. Tässä kuussa otelleen Cerronen seuraavaa ottelua ei vielä tiedetä.

Uuden alun etsijät:

Evan Dunham (11-2):  Näin ne kovimmillakin odotuksilla ladatut hype-junat ajautuvat raiteiltaan silmänräpäyksessä. Yhdeksän kuukautta sitten Dunham oli juuri voittanut Tyson Griffinin ja saapasteli puhtaalla rekordilla kohti titteliottelua.  Juna alkoi kuitenkin yskimään, kun Dunham koki pistetappion entiselle mestarille Sherkille ja lopullisesti rotkoon mentiin viime matsissa, kun Guillard formatoi nuorukaisen kovalevyn. Dunham on erittäin lahjakas nuori ottelija, mutta tie takaisin lähelle titteliottelua tulee olemaan pitkä ja kivinen.

Benson Henderson (12-2): Entinen WEC-mestari koki viimeksi pistetappion ja menetti vyönsä raastavan viisieräisen taistelun jälkeen. Tappio tuli kilpailukykyisen ottelun jälkeen, mutta tietyssä määrin se paljasti Hendersonin tason ottelijana. WEC:ssä Henderson pärjäsi luottamalla pääosin kivikovaan fysiikkaan, laadukkaaseen painiin ja sisukkuuteen, mutta en usko, että noilla avuilla pärjätään isossa liigassa. Hendersonin on, ainakin jollakin tasolla, löydettävä itsestään uusi ottelija uusilla tempuilla varustettuna, sillä pelkkä painijyrääminen ja tiukka giljotiini eivät enää riitä.

Ilonpilaajat:

Jacob Volkmann (12-2): Minnesota MAA:n painija on 3-0 LW-divarissa, joista kaksi splitti decisionia ja yksi UD. Kansakunnan presidentinkin otteluun haastanut ja sen jälkeen Salaiselta Palvelulta vierailijoita saanut Volkmann on erittäin hyvä painija ja kovan luokan mattomies, mutta miehen kyvyttömyys lopettaa ottelua nostattaa verenpaineet kattoon kotikatsomoissa.

Nik Lentz (23-3-2): Mikä näitä Minnesotan miehiä vaivaa? Volkmannin treenikaveri The Carny on 4-1 UFC:ssa ja viimeisin voitto splitillä Tyson Griffinistä (erittäin kyseenalaisen pisteytyksen tuloksena).  Kaikki viisi ottelua ovat menneet pisteille. Valitettavasti Lentzin rekordi alkaa olla niin hyvä, että ukkelia on mahdoton sivuuttaa puhuttaessa divarin kärkinimistä.  Kuten Volkmann, myös Lentz painii tiensä voittoon tavalla, joka saa Simo Sixpackin huutelemaan homofobisia solvauksia TV:lle. Alhaisesta viihdearvosta johtuen Lentz saa seuraavaksi tyytyä UFN:n preleihin sijoitettuun matsiin ATT:n painijyrä Waylon Lowen kanssa.

Voittamattomat:

Edson Barboza (7-0): Minun papereissani tämä nuori brassi on LW-divarin mielenkiintoisin nousukas.  Superatleettinen nuorukainen on pystyssä Jose Aldoa muistuttava Muay Thai niittäjä, jonka alapotkut sattuvat kotisohvalle asti. UFC 128:ssa on luvassa äärimmäistä pystyherkkua, kun Barboza kohtaa Saekson Janjiran oppilaan ja toisen MT-spesialistin Anthony Njokuanin.

John Makdessi (8-0) : Piskuisen Makdessin loistava suoritus UFC-debyytissä Pat Audinwoodia vastaan nosti miehen heti allekirjoittaneen fanituslistalle. Näyttäviä ja epätavallisia potkuja jakeleva Makdessi liikkuu kärppämäisen nopeasti ja iskee kuin kobra. Miehen lyhyehkö varsi ja painoluokkaan pienet raamit voivat muodostua suuremman menestyksen esteiksi, mutta ei aleta vielä maalailemaan piruja seinille. Makdessi kohtaa seuraavaksi sopivalta vaikuttavan kokeen, kun UFC 129:ssa vastaan asettuu TUF 12:sta tuttu grappleri Kyle Watson.

Paul Sass (11-0): Englantilaisen Kaobon-tiimin erittäin laadukkaan LW-kvartetin (Etim, Kelly, Taylor, Sass) nuorin ja ehkä lahjakkain jäsen on edelleen voittamaton yhdentoista ammattilaisottelun jälkeen. 22-vuotias mattotyöskentelyn ihmelapsi nostatti pienimuotoista hypeä jo paljon ennen UFC-debyyttiään voittamalla seitsemän ensimmäistä pro-otteluaan triangelilla ja lopettamalla kymmenestä matsista yhdeksän lukolla. Debyyttissään Sass dominoi kanadalaista Mark Holstia matossa lopettaen tämän, yllätys yllätys, triangelilla ensimmäisen erän lopulla. Pystyosaamisestaan tunnettu Kaobon on Sassille hyvä paikka treenata, varsinkin kun sopivia treenikavereita on yllin kyllin. Lokakuussa viimeksi otelleen Sassin seuraava matsi on vielä hämärän peitossa.

Maciej Jewtuszko (8-0): thaikkutaustainen puolalainen shokeerasi hardcore-faneja WEC-debyytissään, kun Irokez tykitti Anthony Njokuanin lattiaan harvemmin nähdyllä spinning backfistillä. Pitkänhuiskea Jewtuscko on myös matossa ihan pätevä jannu, joten siinä mielessä paketti on kasassa. Lopetushakuisesta jannusta on kysymys, sillä hän ei ole vielä koskaan mennyt täyttä aikaa. Irokez kohtaa seuraavaksi Englannin Warburtonin UFC 127:ssa.

Kamal Sharolus (7-0-2):  Iranilainen on entinen olympiapainija, mikä näkyykin selvästi miehen kiviliha-fysiikassa ja huippuluokan painitaidoissa.  Teksasissa jo useamman vuoden asustelleen Sharoluksen viime matsit ovat olleet työntäytteisiä kolmen erän koitoksia. Varneria vastaan ottelu luisui lopulta Sharoluksen kannalta harmittavasti tasapeliksi, kun hän sai miinuspisteen toisessa erässä toistuvien nivuspotkujen takia. Sharoluksen suurin heikkous tällä hetkellä on huippumiehiä vastaan riittämätön kaasutankki. Seuraavaksi Sharolus tosiaan kohtaa Jim Millerin ja jos tankissa ei ole aikaisempaa enemmän tiikeriä, niin omassa päässä kolisee ja kovaa.